lauantai 11. heinäkuuta 2009

Hyvällä tuulella

Sain tässä tovi sitten (leikkimielistä) palautetta, että olenko laiskotellut, kun blogissa on minun osaltani ollut niin hiljasta. Laiskottelu taitaa olla osasyy, toinen syy se, että tämän hetkinen työn alla oleva projekti on aika pitkäpiimäinen (taas näitä).

Olen yrittänyt olla aloittamatta kovin montaa työtä samanaikaisesti, koska sitten nurkkiin jää lojumaan kaiken maailman nyssäköitä, mutta viime viikolla tulleen Novitan myötä ajattelin, että pitää tehdä niitä juttuja, mitä juuri sillä hetkellä haluaa. Tämä alustaakin sitä, että Puro-langat kovasti viehättivät ja halusin päästä kokeilemaan niitä. Ja ehei, mitään valmista ette tule nytkään näkemään vaan pelkkiä keriä.

Olen ollut jotenkin aivan intoa täynnä käsityöjutuista. Ravelryssa olen viettänyt tuntikausia ja pää on täynnä erilaisia ideoita. Toteuttamaan en ole päässyt vielä, on ihan valinnan vaikeus.

Olen usein hyvässä vireessä juhlintaillan jälkeen ja niin tänäänkin. Aamuinen kaupunkikierrokseni oli menestys. Nyt on hurjan mukava fiilis. Anttilasta kävin hakemassa ihanaista Puro-lankaa. Näistä on tulossa ihan vaan uusimmasta Novitasta pipo kaverille. Testipipo. Purojen lisäksi ostin muutaman kerän alennus-Annia, jotka soinuvat hienosti ennestään sängyn alle hankittujen harmaiden Annien kanssa. :)



Samalla kun hain langat kävin Kampissa vähän muutenkin katselemassa alennusmyyntejä. Tähän mennessä en ollutkaan mitään löytänyt, mutta nyt sitten tarttui hyvillä alennusprosenteilla vaikka mitä. Ensin Benettonin liikkeessä oli kaikki puoleen hintaan, ja löysin kauan haaveilemani valkoiset kesähousut. Lisäksi Marimekolta tarttui mukaan saappaat, joita olen pitänyt jo pidemmän aikaan ostoslistallani. Mustavalkoiset Kivi-saappaat maksoivat n. 30e ja uskon, että näille löytyy käyttöä niin jo kesälle kuin talvemmallekin. Ja tokihan näihin pitää tehdä jotkut asiaankuuluvan näköiset mukavat saapassukat.


Päivä on ollut mukava ja hengailimme turistien kanssa Punavuoren pikkukaduilla. Herkuttelua ja hengailua. Hyvän fiiliksen myötä pitäisi varmaan laittaa vaikkapa lotto illaksi, tai onnenbiisi-arvonta. Ensimmäinen ikinä löytämäni neliapilakin puhuu onneni puolesta.

4 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Kivan väristä tuo Puro-lanka.:) Vois itekki ostaa kunhan keksii jotain mitä siitä tekee.:)

Ebbu kirjoitti...

Olipa ihanan positiivinen postaus, tulin itsekin hyvälle tuulelle. (vaikka en kyllä mitenkään erityisen huonolla tuulella ollutkaan)

Kivat kumpparit olit ostanut. Toivottavasti niille ei tule käyttöä vähään aikaan..

sparraaja kirjoitti...

Savijärven mökillä on ainakin käyttöä kumppareille. Nimittäin kotieläinpuistomme vilisee Keijo-Kyitä, jotka olla köllivät rantapolulla, rannan terassin puupinossa jne jne. Ja kun heinikko kasvaa jo kiitettävästi pituutta polkujen sivuissa, saattaa Keijo-Kyy yllättää ikävästi, jos ei ole tarkkana. Lehden mukaan Keijo-Kyyltä on loppunut myyrät ja tulee sen vuoksi grillin luokse parempien eväiden toivossa (ihminen vai porsaankyljys?). Että tervemenoa uusissa kumppareissa mökille!!!!

Ebbu kirjoitti...

Jännä nähdä mitä tuosta Puro-langasta kehittelet, vähän kyllä epäilen... :)