maanantai 22. helmikuuta 2016

Lämpöä talven pakkasiin

Sain vähän aikaa sitten valmiiksi suuritöisimmäin neuleeni vähään aikaan. Tällä hetkellä en siis ole mikään himoneuloja, joten sallittakoon puolen vuoden valmistumisaika villaktakille. Mielestäni on kuitenkin hyvä suoritus, että neule ylipäänsä valmistui! Se on nopeaa toimintaa jos mikä!


Ostin langat kesällä vierailessani Tampereella, lankakauppa Kerässä. Muutama vuosi sitten, kun asuin vielä Tampereella, muistan, että sain vähän nihkeää palvelua Kerässä. Odotukset eivät siis olleet korkealla, kun vierailin kaupasa. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, kun sain paljon hyviä vinkkejä ja apua langan valintaan.

Villatakki on Dexter (Ravelry) ja itseasiassa bongasin senkin Kerän Instagramista joskus alkukesästä. En edes muista, mikä lanka alkuperäisessä ohjeessa oli, mutta lankakauppias suositteli Isagerin lankoja (Alpaca 2). Arvoin jonkun aikaa värin kanssa ja koska lempivärejäni ei ollut tarjolla, päätin valita neutraalin luonnonvalkoisen. Lanka oli miellyttävä neuloa ja työ eteni nopeasti, vaikka se olikin yksitoikkoista sileää neulette melkein koko matkalta. Muokkasin ohjetta hieman, sillä pidensin hihoja ja vartalo-osan pituutta. Mikä olisikaan ärsyttävämpää kuin villatakki, jossa on liian lyhyet hihat?!
Sain Kerästä myös vinkin, että langan voi huoletta laittaa pesukoneeseen. Hieman jännitti nähdä mitä takille tapahtui. Mutta turhaan pelkäsin, sillä pesu teki vain hyvää villatakille ja suurimmat nöyhtät lähtivät pois. Mistä tulikin hyvä aasinsilta ainoaan negatiiviseen asiaan. Villatakista lähtee vieläkin ihan tuhottomasti karvaa. Jos alla on tumma paita, on se päivän käytön jälkeen ihan täynnä valkoistaa karvaa. Ei siis mikään kaikista käytännöllisin villatakki. Mutta olen kuitenkin erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Ihana oli saada valmiiksi oikeasti kivannäköinen ja käyttökelpoinen villatakki. Itsetehdyissä vaatteissa se kun ei aina ole niin varmaa, hahah. :)