lauantai 10. tammikuuta 2009

Jokaisessa meissä asuu pieni patonki

Aloitin tekemään tätä baskeria joskus parisen kuukautta sitten. Langaksi valitsin jonkun jämälangan, joka sopi juurikin tällaiseen jämäprojektiin. Halusin tehdä itselleni mustan pipo/hatun, sillä musta on aina musta ja talveahan tässä eletään. Jouduin purkamaan baskerin pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla siitä ei tullut riittävän löysä. Seuraavaksi tein yhden ylimääräisen mallikerran, jotta se olisi riittävän löysä, mutta siitä tuli liian pitkä. Joten säätöä ja henkistä silmukan kiristelyä oli havaittavissa.

Lopulta meni hermo koko lätsään ja jätin sen lojumaan nurkkaan. Kunnes sitten tällä viikolla päätin tehdä sen viimein loppuun. Ja hieno baskerihan siitä tuli! Joskus vaan pitää antaa projektien muhia omassa sopessaan ja tehdä ne loppuun, kun aika on kypsä. Joissakin projekteissa muhimisaika lasketaan vuosissa! :D hehe





Malli on siis Ravelrystä Spring Beret by Natalie Larson. Langat ja puikot mitä lienevät. Eli en muista enää millä sen loppupelissä teinkään. Malli on myös mukavan helppo, joten sen neuloo kivuttomasti. Mustasta langasta kuvio tosin ei näy kovin hyvin, mutta tässä baskerissa ajatuksena oli vain musta väri ja elävä pinta on vain plussaa. Mission completed!
Baskeri on ollut näissä pakkaskeleissä hieman vilakka, mutta sisäkäytössä se on ollut myös veikeä. Patonki vaan toiseen käteen, ja menoks! :)



***

Alan vähitellen kypsyä tähän talveen, vaikka hienoimmat talvikelit ovat vasta tuloillaan. Mutta ehdottomalle kesäihmiselle pimeät ja lyhyet päivät eivät hirveästi innosta, vaikka aurinko silloin tällöin pistäytyisikin piilostaan. Positiivista on se, että nyt ollaan menossa jo kohti kesää ja päivät pitenevät hetki hetkeltä. Ja suuret lankavisiot lähenevät! :D


Kesäilta

5 kommenttia:

Helde kirjoitti...

mutta missä on patonki!? kuvasta puuttuu:(

Ebbu kirjoitti...

Patonki on jo vatsassa, ei kerenny kuviin :)

Peppiina kirjoitti...

hihi, hauskoja lymyilykuvia :D

Tiina kirjoitti...

Hyvän näkönen baskeri.Musta on mun väri.
Tammi- ja helmikuun ovat tuskaisia.Liian pimeää ja lunta liikaa.Tulis jo kesä ja paljon sääskiä ;)

Peppiina kirjoitti...

Juu, sääsketkin menee, jos vaan on valoa! :D