torstai 27. joulukuuta 2012

Pitkään hautunut projekti

Aloitin tämän neuleen pääsiäislomalla tänä vuonna, kun vierailimme villatakin omistajalla ensimmäistä kertaa. Tyttö oli tuolloin vajaa puolivuotias. 

Takki ei valmistunut ja projekti jatkui. Tyttö kasvoi tahollaan.

Nyt marraskuussa sain takin valmiiksi ja siinä vaiheessa alkoi olla jo selvää, että takki olisi tarpeeksi iso tytölle, vaikka hän alkoi olla jo lähemmäksi vuoden ikäinen. Ajankohta valmistumiselle oli hyvä joulun ollessa tuloillaan. 

Välttääkseni blogin kaksiulotteiset lastenneulekuvat ystäväni lainasi tytärtään, joka malttoi olla mallina riittävät kaksi minuuttia :) Kuvausmallini on jo useamman vuoden vanhempi kuin lahjan saajaksi kaavailtu pikkuneiti ja neuletakki hienosti mahtuu päälle. 


Malli: Drops 18-25 Cardigan in garter stich
Lanka: Regia Hand-dye Effect
Puikot: 3-pyöröt
Muuta: Tein neuleen pituuden isommaksi kuin ohjeessa neuvottiin, koska osassa kuvista takki näytti aika lyhyeltä.


Jostain syystä en päässyt sinuiksi ohjeen kanssa ja tekeminen oli vähän takkuista. Toisaalta lopputulos on ihan kaunis. Ainaoikeinneule taitaa olla kovassa huudossa ja itsekin siitä tykkään.  Samoin minusta on hauska, kun ohjeen neulomissuunta on tavallisesta poikkeava ja raidotus ja kuviointi tulee raikkaasti eri tavoin kuin normaalisti. 




keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Pinkkejä sulkkuja

Olen taas tehnyt pienille tulokkaille neulomuksia. Pikkuinen oli pikkusiskomekon saajatyttö, vain muutaman viikon ikäinen. Pikkusisko on ollut jo pidempään listallani, koska se yksinkertaisuudessaan kovasti miellyttää silmääni. Neule oli helppo tehdä ja edistyi pikaiseen, kun sen sileän neuleen osuutta saattoi tehdä paikkaan ja aikaan katsomatta lähes missä vaan. 



MalliLittle sister's dress by Tora Frøseth Design
Lanka: Debbie Bliss Rialto pinkkinä
Puikot: 3,5-pyörö



Vielä lentokoneessa ja junassa menomatkalla vierailulle päästin menemään pienen pipon, jonka Ebbu minulle suositti. Itsellenikin olen miettinyt turbaanin tekemistä ja ainakin tämä minikokoinen on aika suloinen ja istuu mekon raitoihin myös hienosti. Pickles-designer-kaksikko säilyy myös edelleen suosikkisuunnittelijalistani kärjessä.


MalliLazy Daisy turban by Anna and Heidi Pickles
Lanka: Debbie Bliss Rialto
Puikot: 3,5-pyörö

Harmillista, että kaikki tehdyt vauvaneuleet tulevat blogiin vain kaksiulotteisina lituskoina. Pieniä malleja on vaikea saada kuvauksiin. :)

lauantai 15. joulukuuta 2012

Panostusta joulukoristerintamalla

Minua puri pienoinen himmeli-kärpänen marraskuun kädentaitomessuilla. Siellä oli yhdellä jos toisellakin myyjällä myynnissä erityyppisiä himmeleitä. Himmeleitä oli perinteisiä olkisia, mutta myös modernimpia lasi- ja muovipillihimmeleitä näkyi siellä täällä. Itse innostuin ostamaan Raahen taitopajalta himmelintekokitin, johon kuului sopiva määrä lasiputkia, neula, lankaa ja ohjeet himmelin kokoamiseen. Pientä naureskelua sain osakseni ystävältäni tästä innostuksestani. Tosin luulen, että ystäväni lapsuuden aikaiset olkityötraumat heräsivät henkiin himmeleiden kautta.

 

Lasiputkista tehty himmeli on aloitteljalle erityisen hyvä, sillä lasiputket eivät mene herkästi rikki. Voin vain kuvitella, kuinka hermo menisi, jos yrittäisin tehdä olkisen himmelin. Nyt lankaa pystyi rennolla kädellä kiristää eikä ollut pelkoa putkien hajoamisesta. Muutamaan kertaan tuli lankaa kiristettyä vähän liikaakin, kun lanka napsahti poikki. Kun juonesta sai kiinni, alkoi kokoaminen olla jo helpompaa ja himmeli alkoi saada muotoa. 



Tällainen suht yksinkertainen himmeli on minun makuun, mutta en kyllä lähtisi edes yrittämään tekemään sellaista isoa ja monimutkaista himmeliä. Siinä vaaditaan jo paljon taitoa ja hermoja. Peukkua heille, jotka niitä tekevät. Mutta eipä tähän kämppään oikein sellaista saisikaan, joten olen tyytyväinen tähän omatekemään väkerrykseen. Kiva oli saada joulukoriste, joka on perinteinen, mutta jossa on kuitenkin ripaus tätä päivää materiaalin kautta. 


lauantai 8. joulukuuta 2012

Syksyn viimeiset

Äkkiä muuttuu maisemat ja/tai hitaasti käy bloggaaminen. Pari viikkoa sitten sai kuvattua vielä syksyisissä tunnelmissa ja esitellään vihdoin blogissakin talven kylmään valmistuneet putiikkipipa ja kalanruotokaulaliina.


Malli: Sideways Grande Cloche by Laura Irwin (Boutique Knits)
Lanka Malbrigo Yarn Rios
Puikot: 5-pyörö



Pipo oli helppotöinen ja lopputuloskin miellyttää. Letistä ei tullut kamalan paksu sivuläystäke, vaikka moni Ravelryn kanssapipo onkin vähän paksun näköinen ja pelkäsin sitä etukäteen omassanikin. Talven tuiskuja uhmaamaan taidan lisätä vielä vuoren tuulenpidikkeeksi. 

Kalanruotoneulosta oli hauska, joskin vähän hidas, tehdä. Ohjeessa ruodon tekeminen vaikutti alkuun tosi hankalalta, jotenkin niin vaikeasti se opetettiin laajan kuvaesityksen kera. Käytännössä jokainen silmukka neulotaan kahteen kertaan ja aina pudotetaan vain puikon ensimmäinen silmukka. Näin siis helpommin ajattelen. 



Malli: Big Herringbone Cowl by Purl Soho
Lanka: Malbrigo Yarn Rios
Puikot: 5-pyörö



Tästä on hyvä jatkaa talveen minunkin.


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Lämmikettä

Tein talven varalle uudet tumput ja pipon. Olen ehkä vähän tylsä, mutta toivon kyllä ettei tämä lumi vielä pysy maassa. Tulee niin kylmä ja liukasta!


 
Malli: Pompon and seeds hat by Carolin Call (Ravelry)
Lanka: Artesano Aran
Puikot: 4
Muuta: Piposta tuli hiukan liian löysä.

 
Malli: Bella's mittens by Marielle Henault (Ravelry)
Lanka: Artesano Aran
Puikot: 4
Muuta: Tumpuista tuli melko passelit.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

(Blogi)laiskurin To do -lista

Blogilaiskuri panee parastaan vihdoin. Kolmas postaus viikon aikana! Onko moista nähty hetkeen! Aiemmin jo kiitin Marjaa, jonka haaste laittoi paineen niin kovaksi, että vihdoin alkoi tapahtua. Haaste oli kirjata oma To do -lista ja jo pelkkä ajatuskin asiasta sai listan lyhenemään (vrt. kaksi aiempaa tämän viikon postausta).

Seuraavassa listassa kuvat ovat rumia ja ehkä se on omiaan myös kirittämään minua tekemään jotain asioiden hyväksi.  

1) Olen suurisuisuuksissani luvannut maalata sohvan yläpuolelle taulun, joka peittää seinässä olevat naulanreiät. Ollaan asuttu kodissamme nyt kaksi vuotta ja projekti on edennyt niin pitkälle, että kk sitten ostin   maaleja ja maalausalustan. Tämä on mieheni suosikkikettuilunaihe, jos painostan häntä tekemään juttuja, jotka hänen pitäisi tehdä kotona.. 

Tyhjä on seinä, tyhjä..

2) Toinen akuutti homma on hobbyroomin järjestäminen. Ostimme jo kolmannen osan hyllyyn, mutta mikään ei tunnu auttavan, vaan lisää rojua kasaantuu pitkin lattioita. Hobbyroomin järjestäminen pitää sisällään pari ala-todo-projektia, jotka voinen eritellä omiksi kohdikseen.

Voihan hobby sentään!

3) Leikekirjojen leikkeiden kiinnittäminen. Lienee aika vanhanaikaista kerätä leikekirjaa digiaikana, mutta kirjani sisustusjutuista, resepteistä ja hortoilusta ovat päivityksen tarpeessa. Jotenkin NIIN hankala kaivaa erikeeper-pullo ja alkaa liimaileen.

4) Kasa vaatteita, joille pitäisi vilauttaa ompelukonetta; korjata tunikan halkio, pidentää iltapukua, jne. Hmph.

5) Kesällä aloin kerätä kahvipaketteja tehdäkseni sienikorin. Sienestyskausi alkaa olla lopuillaan ja koristani tuli aloittelijamaisesti vauvan kehdon kokoinen. Ja vaikka sienisaaliit ovatkin olleet aika isoja, niin korin koko ehkä kuitenkin liiottelua.

6) Vesiviljelysysteemimme on vähän surullinen ja pitäisi laittaa kuntoon. Viime talvena tykkäsin kasvattaa yrttejä keinovalossa, koska ilona on yrttien lisäksi kirkasvalolamppu, joka pitää virkeänä talven pimeydessä ajastimen avulla. 


 7) Heinäkuussa ostin kolmella eurolla tämän nojatuolivanhuksen, joka pitäisi päällystää ja ehkä hieman hioakin. Kangasmalleja on katsottu ja nyt pitäisi vaan pinnistää ja ostaa kankaat ja alkaa työhön.

 Livenä tuoli on pahemman näköinen.

8) Viime viikolla vietiin rojua kierrätyskeskukseen ja tultiin isompien rojujen kanssa takaisin eli nämä pinnatuolit kotiutuivat ja ovat kunnostuksen tarpeessa. Ehkä parin vuoden päästä voisi harkita aloittavansa :)


Haastan listailuun seuraavia kanssabloggaajia:
- Haltiakummi
- Huippuhomman Katri
- Tyttö kylmän maan Sara
- Hepuli puikkoja heiluttaa
- Ebbu-sissu

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Käsin tein nämäkin

Ebbu on puolustanut käsityöblogistatustamme. Käsin tein nämäkin ja siksi minäkin olen vähemmän neulonut.

Kuvassa siis herkullisia hillotörppöjä, joita olen täytellyt pitkin syksyä. Jos väri on näin tymäkkä, niin makukin on ehkä jotain sen suuntaista.


Olen erikoistunut tänä vuonna lähiölähitienoon marjojen hyödyntämiseen, joiden tujakkaakin tujakampaa makua olen pehmentänyt omenoilla. 


Marja-aronioita löytyy varmasti jokaisen kaupunkilaisenkin reviiriltä. Näitä olen kerennyt Espoon puskista, milloin mistäkin. Maku on uskomattoman hapan pelkiltään, mutta vitskut kohdillaan ja saatavuus hyvä. Hillona ihan kelpo kamaa (mukana siis myös omenaa, vaikka dymoetskassa ei sitä luekaan).

Pihlajanmarja on kokeiluistani ehkä kehnoin. Virheeni taisi olla, että keräsin marjat innokkuuksissani vähän liian aikaisin, enkä ensimmäisten pakkastenpuremien jälkeen (purin niitä pakastimen verran eli jäädytin ja sitten vasta tein). Maku hillossa aika kirpakka edelleen.

Ruusunmarjahillo on ehdottamasti makeimman ja siksi minusta parhaan makuista. Ruusunmarjojen esikäsittely oli tosin kaikkein työläintä, joten siksi saantokin oli vähän pienempi kuin muissa. Arvoikkain & rakkain näistä. 


Hillojen lisäksi olemme tehneet erilaisia sienikokeilua sienisadon ollessa suur. Tämän kauden uudeksi suosikiksi noussut sienidippi, johon olemme dipanneet artisokkaa. Kyseessä ihan perinteinen kermasienikastike, johon olemme dipanneet puolisen tuntia kiehutettuja artisokkia ja kyllä maar on ollut hyvää. Artisokkaa vähemmän syöneenä se myös sen hauska ulkomuoto ja näpertelyä oleva syöminen ovat olleet ehdotonta plussaa! 


Jotta en peittelisi totuutta, niin laitetaan pisteeksi iin päälle myös tämä vielä tymäkämpi hillokokeilu. Laitoin hilloreseptiini vahingossa tuplamäärän vettä. Näppäränä tyttönä haihdutin ylimäärävesiä 45 minuutin vesijuoksutuntini ajan ja todentotta: kyllä oli vesi haihtunut sillä aikaa! 



maanantai 15. lokakuuta 2012

Välillä jotain valmistakin

Sain mahtavan haasteen Soppaa ja silmukoiden Marjalta kirjata To do-listani. Muuten olisi ehkä blogihiljaisuus kestänyt vieläkin kauemmin, mutta nyt jotenkin orientoiduin edes ajattelemaan blogia, ja vaikka listaa ei vielä ole, niin ainakin yksi postaus tässä :) Onneksi blogimaailman ystävät vähän potkivat persuuksiin :)

Kirjoittelen lisää syyshauskasta, mutta tähän väliin vihdoinkin kuvia vessastamme, joka viime keväänä (huom!) näytti tältä, mutta joka nyt on valmistumaan päin:


Projektissa oli tarkoitus köyhäillä ja kierrättää ja välttyä tekemästä rakeenteellisia muutoksia. Projekti käynnistyi tietenkin taas Kierrätyskeskuksesta.


Sieltä löytyi kopio siitä Villeroy Bochin lavuaarista (à 250€), jota olimme katsoneet rautakaupassa. Maksoimme siitä muhkeat 25€. 

Projektin isoin kompastuskivi oli mittojen mukaan tehtävät liukulasiovet, joiden takia hakkasin päätäni kehnoon asiakaspalveluun ja haluttomuuteen K-raudassa (onneksi asiakas voi äänestää jaloillaan). Lopulta onneksi tajusin kysyä eteisemme isojen liukuovien tehneeltä Lasistamo-yritykseltä, jonka jälkeen homma lähti eteenpäin. Heillä ei alunperin ollut meille sopivaa (tarpeeksi pienisyvyyksistä) rakennetta, mutta yhdessä meilaillen, soitellen ja pohtien lasistamolaiset keksivät ratkaisun. Hintakin oli ok ja mieheni asensi ovet itse. (Yhteystietoja Lasistamoon saa, jos tarvetta). Hianot tuli! 


Teemana meillä oli putket, joita emme lähteneet piilottamaan, vaan otimme Inno-Markon opit käyttöön eli niitä korostettiin rapsuttamalla kupariväri näkyviin. Kuparia tuotiin sitten vessaan valkoisen rinnalle kukkapurkkien muodossa. 



Jotta tyyli ei olisi liian kylmä tai tehdasmainen, niin paninpa tikuttaen pitsimattoa, jota mieheni vastusti alusta lähtien. Tämä on taas näitä kulttuuritörmäyksiä, mitä tulee eli Englannissa laitetaan kokolattiamatto, joten tällainen pikkumatto vessassa on ennenkuulumaton. :P



Malli: Kauhavan Kangasaitan Juhannusruusu (en löytänyt enää netistä, mutta onneksi olin tulostanut tämän aikaa sitten käytettäväksi)
Lanka: ennenkin blogissa esitelty ylijäämämateriaali, jota olen kinunnut töistä.
Puikot: 8 virkkuukoukku (yksi meni poikki eli kertonee virkkaustiukkuudesta)
Muuta: Kiva malli! Saatanpa tehdä toisenkin.

Ikeasta ostimme lasioviin mätsäävät lasihyllyt, joissa säilyy meikit peltipurkeissa. Peltipurkkien lisäksi on mattoon mätsäävä virkattu kori isommille rojuille. 


Totesimme, että kori on ehkä kuitenkin paras vessan hyllyllä, eikä herran hattuna.




lauantai 13. lokakuuta 2012

Käsin tehtyä

Nyt on ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun syksyllä on kivaa. Jotenkin kummasti syksyn tulo, pimenevät illat ja kylmentynyt ilma eivät vielä ahdista. Pessimisti ei pety, eli ehkä se pahin on vielä edessä kuukausien edetessä.
Ehkä olen vain tajunnut ottaa ilon irti syksyn parhaista puolista. Peppiinan innostuksen myötä olen itsekin käynyt sienestämässä ja kuivannut omenoita puutarhan sadosta. Eikös nekin lasketa käsillä puuhailuksi? Tämä blogi on siis käsityöblogi, ei neuleblogi. :)


Elokuussa innostuin perinteisesti Rowanin syksn lehdestä ja aloitin ihanan kirjoneuleen, Orkneyn. (linkki Ravelryyn). Tavoitteena olisi saada se ennen joulua valmiisi, saas nähdä. Päättelemistä on ainakin törky-paljon. Huoh. Lanka on mehevää Rowan Felted Tweediä. Palataan asiaan, kun on jotain esiteltävää.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Köyhä karviaishillo

Mehutalkoista jäi karviaismäskiä, jolle piti löytää käyttökohde. En erityisemmin pidä karviaisesta sellaisenaan, joten mielin lisätä jotain sen sekaan.

Köyhän miehen lakkahillo -ohje kuulosti mielenkiintoiselta, joten se valikoitui testattavaksi. Omani taitaa olla vielä tästä ohjeesta köyhempi, koska parhaat maut oli jo mehustettu pois. :)


Köyhä karviaishillo
½ litraa karviaismäskiä (mukana myös sitruunan ja mintun rippeet)
500 g porkkanoita
muutama dl vettä 
500 g sokeria

Keittelin marjoja ja raastettua porkkanaa aikani kattilassa. Lisäsin sokerin ja keittelin taas lisää. Purkitin. 

Lakkahilloksi tätä en uskaltaisi kutsua. Värikin minun hillossa vähän likainen. Maku oli kuitenkin mieluisa ja eiköhän tämä hienosti taas tämäkin maustamattoman jugurtin mausteena mene. Lakkahillossa tykkään lakan siemenistä ja tässä hillossa myös siemenet kivasti raksuvat hampaissa. 

lauantai 18. elokuuta 2012

Mehutalkoot

Viime viikonloppuna kokoonnuimme Ebbun kanssa vanhemmillemme mehutalkoisiin. Tarkoituksena oli keittää mehumaijakaupalla mustaviinimarjamehua,  mutta koska tilanne puskissa oli vähän niukka, piti projektia laajentaa.

Ostettiinkin lisäksi lodjullinen mansikoita ja tyhjennettiin lisäksi karviaispuskat ja raparperiviljelmät. 


Suuremmilta palovammoilta vältyttiin siinä höyrystellessä ja keittäessä ja mehua tuli kiitettävästi molemmille. Mustaviinimarjamehua vähemmän, mutta muita mehuja sitten sitäkin enemmän. 

Karviaismehu, raparperimasikkamehu ja mustaviinimarjamehu. Ah, mitä värejä! 


Pulloja emme kumpainenkaan olleet ehtineet kerätä, joten Ebbu kipaisi hermojaraastavalta reissulta Ikeasta pulloja. Oli vaivansa väärti! 

Ohessa vielä reseptit näihin erikoisempiin. Mustaviinimarjamehu ei paljon miettimistä vaatinut :)


Karviaismehu keittämällä 
Ämpärillinen karviaisia
3 sitruunaa
2 puskaa minttua
3 kg sokeria

Raparperimansikkamehu keittämällä 
Ämpärillinen raparperia
Laatikollinen mansikoita
2 vaniljatankoa
2 kg sokeria


Keitellään kaikkia aineksia sokeria lukuunottamatta. Sen vaan näkee, milloin keittämistä ei tarvitse jatkaa. Siivilöidään pelut pois keitoksesta. Kiehautetaan mehu kera sokerin ja pullotetaan. 

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Lempiruoka

Käsillä tekeminen rajottuu edelleen ruoan tekemiseen. Neulomukset odottavat kylmempiä kelejä ja pimeitä iltoja. Eikä siinä mitään valittamista, sillä maukkaita ruokia on aina ihan parasta tehdä.

Opiskelujeni aikana asuin vuoden Meksikossa Guadalajarassa, jossa rakastuin meksikolaiseen ruokaan. Silloin en valitettavasti ollut vielä mikään kokkikolmonen ja ruokaharrastus keskittyi enemmänkin syömiseen. Nyt harmittaa hieman, sillä jos olisin ollut hieman kiinostuneempi myös siitä ruoan tekemisestä, voisi nyt olla enemmän jippoja meksikolaisen ruoan tekemisessä. Noh, jälleen kerran, onneksi meillä on internet ja meksikolaiset ystävät.

Suomessa meksikolaisen ruoan löytäminen on melkoisen vaikeaa. Ravintolat keskittyvät enimmäkseen texmex-tyyppiseen ruokaan kuin aitoon meksikolaiseen. Eikä texmexissäkään mitään vikaa ole, mutta on niissä vaan vissi ero. Helsingissä on Patrona niminen ravintola, joka on todella hyvä paikka. Suosittelen, siellä on kyllä maukasta ruokaa.
Hankalaksi homman tekee se, että raaka-aineita on vaikea saada. Tavallisesta kaupasta saa korkeintaan yhdenlaista chiliä. Kaupan tortillat eivät ole tortilloita nähneetkään. Eikä täydellistä quesadilla-juustoakaan ole löytynyt. Pitää siis hieman improvisoida ja tilata netistä puuttuvat raaka-aineet.



Tortillat valmistetaan perinteisesti masa harina jauhoista. Niitä on hieman vaikea löytää Suomesta. Tosin nykyään ainakin Ruohonjuuresta löytyy Cool chile -merkkistä, josta tehtynä tortillat onnistuvat ihan hyvin. 

Masa harina tortillat (noin. 10kpl)
2 dl jauhoja
1 dl lämmintä vettä
hieman suolaa (jos haluaa)

Sekoita aineet keskenään. Vaivaa taikinaa hetki. Pyörtä taikinan paloista hieman pienempiä kuin golf-pallot. Kaulitse tai käytä tortilla-paininta. Kuumenna pannu (mieluiten valurautainen) ja kuumenna lätty molemmin puolin. Laita valmiit tortillat liinan alle odottamaan.


Perinteisen salsan lisäksi teimme salsa verdeä, mitä en ollut aikaisemmin tehnytkään. Ohjeen bongasin Tasty Kitchen -sivulta. Siitä tuli kyllä ihan mielettömän hyvää, suosittelen! Maku on tulinen, mutta silti erityyppinen kuin toisessa salsassa. Salsaan tulevia tomatilloja on hieman vaikea myös löytää.


Alla olevan kuvan salsa reseptin olen täällä jo aikaisemmin jakanut. Suosittelen tätäkin!





Lopuksi kaikki ruoka-aineet yhteen ja ääntä kohti. Piti nopesti vielä napata kuva valmiista setistä ennenkö aloitettiin kunnon syöpöttely.