sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Ei-niin-neulontavoittoinen viikonloppu

Viikonloppu meni oikeutetusti ystävänpäivätunnelmissa lähes kokonaisuudessaan. Vietimme viikonloppua lukioaikaisten ystävieni kanssa ja aloitimme yhdessäolon valmistamallani "The Nachodipillä", jonka ohjeen olin löytänyt Navettakissan blogista. Kiitokset hälle mahtavasta reseptistä! Tytöistäkin moni tuntui innostuvan ruoasta ja varsinkin perheiden miesväkien mieleen reseptin uskottiin olevan. Dippiä nautittiin tietenkin nachojen kanssa ja sen raskautta peitettiin raikkaalla vihersalaatilla. Nami. Minulla taisi olla vähän vähemmän tuorejuustoa ja mustien oliivien sijasta laitoin vihreitä. En jotenkin vaan ikinä totu niiden makuun, vihreät sen sijaan ovat ihan himoherkkua. "Mustat oliivit on värjättyjä vihreitä oliiveja", näin joku joskus mulle väitti. :)


Vaaleanpunaista juhlaa korosti upeat ruusut, jotka koristivat nachopöytäämme!

Lauantai-iltana olimme Studio Pasilan Club Act!onella kuuntelemassa stand up -komiikkaa. Siellä sainkin edustaa monen kirjavaa neuleblogikirjoittajakuntaa. Yhtenä koomikkona oli Jussi Simola, ja hänen ihmettelynaiheisiinsa kuului se, että kuinka blogilistan kymmenen luetuimman blogin joukossa on ainakin kolme neuleblogia! Sainkin sitten ylpeänä ottaa vastaan hänen ihmettelyjään. Sanotaanko, että olin jo niin hämmentynyt tästä osallistuvasta osiosta, että itse vitsi jotenkin on jo unohtunut.

"Kuinka moni teistä tekee käsitöitä" - Useampia taputuksia myöntävän vastauksen merkiksi.
"Kuinka moni lukee neuleblogeja?" - Vielä muutamia taputuksia.
"Kuinka moni pitää omaa neuleblogia?" - Olin yleisön ainoa neuleblogisti ja sain sitten vastailla kummeksuviin kysymyksiin...

Jos Jussi lukee blogiamme (tietenkin hän nyt varmasti lukee), niin hän voi varmasti tarkentaa vitsin kulkua. Pointti oli kait pääpiirteissään siinä, että kuka hemmetin hullu tämmösiä jaksaa väsätä ja tottahan se on... :) Vitsiin taisi myös liittyä jotenkin "käsityöt", mikä lauantai-illan huumassa on aina hauskaa. :D Ilta oli mahtava ja pitää varmaan aktivoitua vielä kevään aikana menemällä vielä toistamiseen kuulemaan standuppia. Voin lämpimästi suositella kaikille.

Sunnuntain olen kaikin keinoin yrittänyt vältellä mieltäni piinaavaa lopputyötä. Olen tehnyt viikon aikana käyttäjähaastatteluja ja purin vastauksia yhteen tiedostoon. Ikäväkseni olen huomannut, että mielestäni niin hieno kissanhiekkalaatikkokonsepti onkin jo patentoitu ja valmistuksessa, joten joudun aloittamaan koko hommaa nyt vähän alusta. Eli varsin asiaankuuluvaa lopputyötuskaa. Se onneksi unohtui hetkeksi aurinkoisella Töölönlahdella!

6 kommenttia:

navettakissa kirjoitti...

Moi! Vastavierailulla blogissasi.. :) Ja mustat oliivit ON värjättyjä vihreitä. Mäkin tykkään vihreistä enemmän kuin mustista, mutta nachodippiin mustat sopii jotenkin paremmin.. Tai en tiiä, ehkä mäkin kokeilen vihreitä kerralla!

navettakissa kirjoitti...

:D Voi pölö mua, kun on kiire postata.. :D Siis ENS kerralla.. :D

Peppiina kirjoitti...

Hihii... aina pitää vähän olla kiire... :) Hyvä, että tälle värjäysasialle saatiin nyt vahvistus!

Varmaan joo mustat periaatteessa sopii paremmin, kun on muuten niin voimakkaita makuja, joten loppuun asti oot ajatellut asiaa. Mustat vaan on liian voimakasmakusia mulle. Ja aina vaan ajattelen sitä värjäysasiaa, ja sekin jotenkin tekee niistä pahemman makuisia. :)

piisku kirjoitti...

Heips Peppiina!
Töölönlahden jää pelasti myös mun sunnuntaipäivän :) Oli ihana kävellä auringon paisteessa jään päällä keskellä Helsinkiä, nautin suuresti.

Tsemppiä lopputyön aherrukseen! Se valmistuu ihan varmasti. Ja usko pois, sitten tulee vielä sekin päivä, kun hymyssä suin ymmärtää, että niin helppoko se sitten kuitenkin oli. Tai ainakin niin mulla kävi :D

Anonyymi kirjoitti...

Moi!

Juu, noinhan se juttu jotenkin meni käsityöblogeista... Ainoo ero tietty, et se vitsi on oikeesti livenä hauska :)

Tervetuloa uudestaan keikoille!

T:Jussi Simola

Peppiina kirjoitti...

Hehe. Joo, vahvistan, että Jussin kertomana vitsi käsityöblogeista oli hauska. Onneks mä en oo harkinnut missään vaiheessa standup-koomikon uraa...