Alkaa päivät lyhetä siihen malliin, että blogikuvien otto pitää miettiä ennakkoon. Tänäänkin mentiin viimeisillä valoilla ennenkö salaman olisi täytynyt astua kuvaan. Höh.
Sain nämä sukat valmiiksi kesän puolla, mutta niihin ehti tulla melkoisen suuri kyllästyminen. Vasta nyt iltojen pimetessä ja kylmetessä on sukat täytynyt kaivaa neulenurkkauksesta esiin. Ne ovatkin yllättävän lämpimät ja ihanat. Omasta mielestäni ainakin. :) Näin joskus aikaa sitten ystävälläni samanhenkiset sukat, jotka hän oli saanut lahjaksi. Ne olivat niin kauniit, että halusin tehdä samantyyppiset itselleni. Täytyy kyllä myöntää, että kirjoneulomisessakin harjoitus tekee mestarin ja kaikki muut kliseet. Käsiala vaihteli melkoisesti, ehkä siis hyvä, että kuvat ovat hieman huonohkoja.
Malli: Drops, isompi koko
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3 sukkapuikot
Lankana käytin Novitan Nallea. Täytyy kyllä sanoa, että tein siinä virheen. Yleensä olen ollut varsin tyytyväinen Novitan lankoihin, eikä eteen ole sattunut huonoa laatua. Kerta se on ensimmäinenkin. Tällä kertaa olin hieman pettynyt Nallen laatuun. Erityisesti valkoisesta langasta lähti sellaisia pieniä langanpätkiä ja haituvia. Musta oli suurilta osin "normaalia" Nalle-laatua. Hieman kyllä harmittaa, varsinkin näin suuren ja vaivalloisen kirjotyön jälkeen.. :) Langan takia epäilyttää myös sukkien kestävyys ja se, kuinka nopeasti ne menevät rikki. Blääh!
No, ei se kait yllätyksenä tule, että halvassa langassa saattaa laatu vaihdella paljon. Pitää vaan ihailla sukkia niin kauan kuin ne kestävät.
No, ei se kait yllätyksenä tule, että halvassa langassa saattaa laatu vaihdella paljon. Pitää vaan ihailla sukkia niin kauan kuin ne kestävät.
Sitä vielä mietin, että tuleeko sukkia pidettyä, koska ne ovat pitkää mallia. Mutta kyllä ne ovat kaikin puoliin kätevät ja lämpimät. Meillä on kotona nimittäin syksyisin ja talvisin todella kylmä. Kämpässä vetää ihan hulluna ja ikkunoista käy kauhea puhuri koko ajan. Nyt kelpaa kölliä!
16 kommenttia:
Ihanat! Itsellä on puikoilla kans dropsin norjalaiset polvisukat, lanka vain meinaa loppua kesken. Nämä on niin kauniit että voisin tehdä samanlaiset.:)
Novitan lankojen laatu ei aina ole mikään parhain, ainakin seiskaveikka näyttää siltä ettei kestä kauhean kovassa käytössä.:(
Lähes samanlaisia sukkia ihailin viikonloppuna anopilla. Ehkä joskus koitan tuollasta kirjoneulontaa, on niin kauniin näköistä.
Itse tykkään pitää talvellakin paljon hameita, joten pitkävartiset villasukat on parhautta. Varsinki tällaselle vilukissalle kun minä.
Todella kauniit! Toivotaan, että kestävät. :o)
Upeat sukat. Kuvioissa on ollut tikuttamista.
on nostaa hattua että olet noin hienot sukat jaksanu tikuttaa! Itse teen tällä hetkellä villatakkia Novitan isoveikasta, ja olen olut aika ihmeissäni miten langasta voi löytyä niinkin paljon löysiä säikeitä, ärsyttävää neuloa välillä.
Tosi kauniit sukat! Minusta tuo kirjoneulepinta näyttää kyllä tasaiselta ja siistiltä :)
Ihanat sukat! :)
upeat!
Mahtavat norjalaiset! Mä olen polvisukkien suuri ystävä, koska ne pitää sääretkin lämpiminä. Meidän vanhassa talossa vetää myös talvisin melkoisesti, ja mun ykkösvalinta sohvalla köllimistä varten on aina polvarit. :)
Sisäkäytössä lanka ehkä kestää kauemmin kuin jos sukkia pitää kenkien kanssa. Ja ainahan voi sit parsia, jos kantapää tai pohjat antaa periksi. (Jep jep, monetkohan sukat mä ite olen viitsinyt parsia viime vuosina... helpompaa tuntuu aina olevan laittaa uudet puikoille kuin tarttua neulaan. :P)
Ihanat sukat, voi kun mullakin riittäisi kärsivällisyys noin ison kirjoneuleprojektin tekemiseen.
Upeat sukat! Kelpaa puhurissa istua tuollaiset jalassa!
Kiitos hurjasti kaikista kommenteista! Joskus sitä on niin hirveän itsekriittinen kaiken kanssa mitä tekee. Mutta nyt kun katselen noita sukkia, niin olen kyllä hirmu tyytyväinen.
Oli kyllä sen tikuttamisen väärti! :)
Nyt mie kirjotan kyllä joulupukille jos joku ossaa tuommottista tehä! MAHTAVAT; KUOLAAN!
Todella kauniit sukat! Onko tietoa mistä voisi löytää tämän kaltaisten sukkien ohjetta?
Nämä sukat ovat Dropsin sukat, eli www.garnstudio.com. Sieltä löytyy paljon ilmaisia norjalaissukkaohjeita.
Sitten on aina Ravelry.com, jota penkomalla löytää vaikka mitä.
Kannattaa tsekata molemmat! :)
Kiitos paljon avusta! :)
Lähetä kommentti