lauantai 26. joulukuuta 2009

Joululahjatunnelmia

Olen ollut juhlistamassa joulua tänä vuonna Brightonissa Englannissa. Joulunvietto on hieman eronnut perisuomalaisesta; ei tosin paljon. Lahjoja, ylensyöntiä, rakkaita ihmisiä (vaikkakin osa rakkaista nyt sitten on kaukana Suomessa) on täälläkin kuulunut jouluun.

Poikaystäväni perheessä on keksitty kiva tapa tehdä lahjojen antamisesta ja saamisesta vähän jännittävämpää. Pari kuukautta sitten Englannissa vierailessamme sovittiin joululahjapelisäännöistä; kaikkien nimet laitettiin hattuun ja arvottiin joululahjan antaja kullekin. Salaisien tonttuystävien piti sitten tehdä jotain omin käsin henkilölle, kenen nimen sai arvonnassa hatusta. Pari kuukautta sitten oli aikaa suunnitella ja toteuttaa jotakin salaiselle ystävälleen.

Tyylilleni uskollisena lahjaa tikutettiin juuri ennen niiden antamista, edellisenä iltana. Koska olin ihastunut Wurm-pipoon edellisen pipoprojektin myötä, tein samaisen hatun myös Lyndsaylle, joka oli hatusta minulle nostettu.

Alla tunnelmia lahjojen ojennushetkestä. Hattu oli oikean kokoinen ja toivottavasti valittu turkoosi väri pukee blondia.

Kyseissä lahjaproseduuri on omiaan vähentämään mielettömiä määriä turhia lahjoja, kun kukin huolella miettii, mitä saajalle antaisi, käyttää siihen enemmän aikaa kuin valmiiksi kaupasta ostettuihin lahjoihin ja siten joulun tavarapaljous pienenee hieman. Muita vaihdettuja lahjoja oli mm. itsetehdyt musiikkikokoelmat, mp3-soittimen pussukka, koruteline, itseleivottuja pikkuleipiä jne.

Malli: Ursus-kämmekkäät by Hanna-Kaisa Hämäläinen
Lanka: Sandnes Garn Kitten Mohair


Malli: wurm (Ravelry-linkki) by katushika
Lanka: Sandnes Garn Kitten Mohair

Sattuman kauppaa oli, että myös Lyndsay oli saanut minun nimen hatusta ja senpä vuoksi sain lahjaksi ihanaa itsetehtyä karpalohilloa! Enpä ole ennen maistanut itsetehtyä karpalohilloa, joten sen maistaminen on ainutkertainen kokemus varmasti! NAM!


6 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Ihana pipo ja kämmekkäät! Kauniin värisetkin. :)

puikkotiikeri kirjoitti...

Ihania lahjoja olet antanut ja saanut. :)

Päivi Eerola kirjoitti...

Ihania neuleita ja loistava lahjanantomenetelmä! Kiva, että olet päässyt tutustumaan englantilaiseen kulttuuriin uuden poikaystävän kautta. Olen itsekin tosi englantifani, melkein kaikki mikä on Englannista on tosi jees (paitsi kylmät huoneet ja muutama muu pikkuasia).

Peppiina kirjoitti...

Kiitokset kommenteista!

Englanti on ihana. Tosin niinkuin kaikista maista, niin taallakin on omat rasittavuutensa (kirjoittelen tatakin nyt peiton alta, sisalampotila tuntuu kylmemmelta kuin -ulko).

Uuden vuoden terkkuja blogin lukijoille!

Peppiina kirjoitti...

Kiitokset kommenteista!

Englanti on ihana. Tosin niinkuin kaikista maista, niin taallakin on omat rasittavuutensa (kirjoittelen tatakin nyt peiton alta, sisalampotila tuntuu kylmemmelta kuin -ulko).

Uuden vuoden terkkuja blogin lukijoille!

Peppiina kirjoitti...

Toistaa itseaan. :)