torstai 2. syyskuuta 2010

Tulihan siitä ihan jees

Kesän projekti on vihdoin saatu valmiiksi ja se on löytänyt itselleen jo paikan kämpässä. Löysimme arkun siis Hämeenlinnan suurkirpparilta kesän alussa ja päätimme hieman käsitellä sitä. Arkku oli maalattu ruskeaksi ja pinnan alta löytyi hieman myös harmaata maalia. Poistimme vanhat maalit kuumailmapuhaltimella, jonka jälkeen hioimme sen.



Suurimmaksi ongelmaksi kuitenkin paljastui arkun metallireunukset. Tarkoitus oli ensin jättää ne entiselleen. Päädyimme kuitenkin poistamaan niidenkin maalit, sillä muuta pintaa käsiteltäessä reunuksien maalipinnat irtoilivat. Tämä oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Maalipinnan alla oli kunnon ruostekerros, johon meni melkein ikä ja terveys. Monenlaisia litkuja ja erilaisia työkaluja tuli käytettyä (ja monta, monta tuntia) ennen kuin löydettiin oikea työkalu. Ihme kyllä ruosteeseen tehosi loppujen lopuksi kova muovinen laikka. Tämän jälkeen puhuttiin enää minuuteista.


Tekijöitä ja neuvojia riitti.

Arkun pintaan laitoimme tummaa petsilakkaa kolme kerrosta. Viimenen kerros oli jo ehkä liikaa, sillä arkusta tuli hieman liian tumma, lähes musta. Omaan makuuni hieman liian goottimainen. Lisäksi puun syyt olisivat saaneet näkyä hieman paremmin. Noh, tehty mikä tehty. Metalliosat lakkasimme metallinsuojalla, ettei ruoste pääse enää yllättämään.




8 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

wau! tosi tyylikäs! =)

ullapulla kirjoitti...

mahottoman hieno!!!

sparraaja kirjoitti...

Kannatti nähdä aikaa ja vaivaa, vaikka melkein terveys menikin ja joutui kaikenkarvaisia neuvojia kuuntelemaan. Lopputulos on tosi hieno. Näin Baltian retkellä aivan samanlaisen arkun, mutta isomman. Sitäkin oli paranneltu, mutta kyllä teidän on hienompi ja sopii hyvin apinatapetteihin!!!

Päivi kirjoitti...

Wau miten upea arkku! Varmasti vaati työtä ja tuskaa, mutta lopputulos on kyllä aivan mahtava!

Ebbu kirjoitti...

Kiitos teille.
Vielä kun saa laitettua kaikki lakanat ja pyyhkeet sinne, niin homma on selvä.
Sparraajalle, kyllä kaikki neuvot ja välineet olivat enemmän kuin tervetulleita, en nimittäin ole mikään entisöijä ammatilani.. :)

Emma kirjoitti...

Upea arkku, uurastus kannatti!

Peppiina kirjoitti...

No on se vaivansa väärti! HIANO!

Anonyymi kirjoitti...

Avan järkyttävä. Olette pilanneet vanhan arkun perusteellisesti. Ette tainneet ymmärtää, että sen pinnassa oli ootraus eli puunmukailu. Vanha tekniikka, jota käytettiin huonekalujen ja erilaisten esineiden, kuten arkkujen, koristeluun.
On hyväksyttävää kunnostaa uudempia esineitä rajullakin kädellä. Vanhojen esineiden tärveleminen tällä tavalla on kulttuuriperinnön hävittämistä.