keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Kevätsiivous maustekaapissa(kin)

Kevään myötä ystävien fb-statuksista päätellen naisihmiset innostuvat siivoamaan nurkkiaan. Minutkin lisääntynyt auringon valoa saa innostumaan kodin järjestämisestä. Koska olen joskus vähän kahjo järjestelynhimoissani, niin suurennuslasin alle joutui jo pitkään mielenrauhaani häirinnyt maustekaappi.

Maustekaappimme oli täynnä eri valmistajien, eri vuosina valmistamia maustepurkkeja. Reilu kymmenen vuotta sitten muutettuani pois kotoa, ostin itselleni paljon mausteseoksia; grillimauste, curry, sitruunapippuri jne. Vähitellen ruokaheräämiseni yhteydessä myös mausteiden käyttöni on muuttunut ja käytän yksittäisiä mausteita ilman lisättyä natriumglutamaattia. Oli siis kunnon remontin aika.

En kuitenkaan halunnut heittää pois purkkikavalkaadia ja aloittaa ihan alusta, vaan ekologisessa mielentilassa sitten hinkutin lähmäsistä kymmenen vuotta vanhoista purkeista etiketit pois. Dymolla naputtelin tekstit kaikkiin purkkeihin.
  

Nyt on hirmu hyvä fiilis, kun katsoo puhdaslinjaista purkkiriviä!


Yllättävän hankala muuten tavata Dymolla oregano, tai mikä tahansa muu maustenimi :) Muutamia kirjainletkoja taisi mennä roskikseen :) 

Siistityn maustehyllyn  myötä mieheni pääsee kätevästi opettelemaan suomen kieltä. Paprikan osalta kävimme jonkin verran keskustelua, kun yritimme saada yhteisymmärrystä, mikä kasvijauhe on kyseessä :)
 

 

  Kyllä nyt silmä lepää.

9 kommenttia:

Haltiakummi kirjoitti...

Se on muuten ihan ihme tatinarasvaa, mitä aina maustepurkkeihin kertyy, siitä ei meinaa päästä eroon ilman liuottimia... Mun täytyis tehdä toi sama peliliike, ja siivota maustekaappi, sekä samalla kuivakaappikin; itseni tuntien, siellä on vaikka kuinkastapaljon vanhentunutta kamaa, niin kuivuneita mausteita kuin ryynejäkin. Joo, sen teen, heti huomenna! (tai huomisen huomenna, tai huomisen huomisen huomenna...)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Loistava idea! Minulla on yli 80 erilaista maustetta ja kastiketta - pitäisi taasen inventoida ja raakata. Tuolla sinun konstillasi saisi hyvin purkit jatkokäyttöön ja tuoreet täytteet sisälle. Varmaankaan kaikkia en heti vaihda, mutta jos nyt osan saisi uusittua...

Peppiina kirjoitti...

Taitaa maustekaapit olla kaikkien kotien niitä harmaimpia alueita, kun takariviin hilautuu vähemmän käytetyt ja koko ajan tulee uutta. Hirmu puhdistava kokemus.

Tänään kävin ostamassa lisää dymo-nauhaa. Mitä seuraavaksi :)

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kauniit purkit! Niin arkinen asia näyttää nyt tyylikkäältä.

Liisa kirjoitti...

Siivous kannatti ehdottomasti!

Itsellekin tuli ihanan harmooninen olo, kun katsoi noita kuvia :)
Mää onnistuin siivoamaan jo sen kuiva-ainekaapin ja kylläpä oli PALJON todella vanhaa tavaraa. Mausteet odottavat vielä. Chileille ostin niitä Alessin ukkelipurkkeja, että ovat sitten erittäin ilmatiiviisti (ja kun ne ovat niin kivoja...)

Peppiina kirjoitti...

Hihi Stompe! Näihin kuviin voi aina palata kun kaipaa rentoutusta :)

Mitä on Alessin tiiviit ukkelipukkelit?
- kuulostaa aikas kivalta nekin!

Anonyymi kirjoitti...

Kivalle näyttää nuo kaikki erilaiset ja erikokoiset purkit ja purnukat!

Hepuli kirjoitti...

Ihailtavaa järjestystä!

Liisa kirjoitti...

Alessin ukkelipurkit ovat näitä Gianneja http://www.cookware-online.co.uk/images/product/main/l_AMDR4568Y.jpg

Meillä chilisato on niin valtava, että on osa kuudessa tuollaisessa purkissa ja sitten vielä maustepurkeissa jauheet ja hiutaleet.