sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kesäisiä askarteluja

Kesäisiä värkkäilyjä syntyy, vaikka vähemmän puikoilla ja enemmän muilla menetelmillä. Kuvat kännykästä eli vähän sameeta. 

Töistä tarpeettomina olen saanut tämänkokoisia rumia muovitörppöjä, joihin olen aloittanut virkkuuprojektin. Netistä on löytynyt ihania amppeliasetelmia, joten ehkä jossain vaiheessa törppöjä alkaa olla asetelmaksi asti. 


Pojat kasvavat, vaikka terassin kasvitarhan vitsauksena onkin ollut sekä kirvat että joku tuntematon mullan pöyhiä (city-kani?!). 



Kunnostauduin kaverini innoittamana kokeilemaan kuusenkerkkäsiirapin tekemistä. Jännän makuista ja toivottavasti kauhian terveellistä :) Siirappia olen käyttänyt jätskin kanssa, raakapuuron ja viilin mausteena. Reseptejä esim täällä ja täällä.


Sisätiloissa tasainen tappavalla tahdilla etenee vessaremppa. Niin tappavasti, että olen päättänyt homman päätyttyä pitää vessatuparit! Kaakeliliiman hienous on testattu (voi argh). Kierrätyskeskuksesta raijattu jos sun minkälaista rojua. 

Tällä hetkellä työt vaarassa tauota, koska alkuperäinen liukuovien valmistaja ei voikaan tehdä niin epä-syviä  (?!) ovia, mitkä meille mahtuisi. Eli jos jollakulla olisi neuvoja, mistä saada mittatilausliukuovia, niin mielelläni otan vinkkejä vastaan :) 

4 kommenttia:

Marja kirjoitti...

Hyvältä näyttää sekä sisällä että ulkona :). Tota amppeli-ideaa vois itsekin soveltaa. Mulla ei ole antaa vinkkejä liukuovitoimittajista, mutta ripusta tohon eteen jotkut söpöt ja käytännölliset verhot tuumailutauon ajaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Inarialta saa mittatilausliukuovia, itsekin niitä olen harkinnut.

Peppiina kirjoitti...

Marja: ne verhot oli sen remontoimattoman vessan piristykseksi kaavailtu, niin tuntuisi jotenkin väärältä tähän "uuteen vessaan". Toisaalta, jos tahti säilyy nykyisen kaltaisena, niin joutunen turvatumaan joihinkin hauskoihin verhoihin.

Anonyymi: Inarian kanssa käyty keskustelua, mutta meni hankalaksi, koska heillä ei ole yläraidetta, vaan ovea varten tehdään kait rako työtasoon. Toisaalta työtasojen värivaihtoehtoja on tosi rajatusti. Nämä ovat taas nämä meidän perheet pöllöt vaatimukset, jotka ajaa umpikujaan :)

Marja kirjoitti...

Peppiina, laitoin sulle postia, käyhän kurkkaamassa :)