tiistai 3. helmikuuta 2009

Raporttia pukkaa

Osallistuin Ahjolan kansanopiston järjestämälle korukurssille viime viikonloppuna ja tässä tulee raportti asiasta.

Kurssi kesti vain kaksi päivää ja se oli pääasiassa tarkoitettu aloittelijoille. En nyt sitten tiedä mikä oma tasoni on, mutta en ehkä koe itseäni täysin aloittelijaksi. Kurssi maksoi kohtuullisen 23 euroa ja tuntimäärä kahdelle päivälle oli yhteensä 10h. Kurssin vetäjä oli paikallisen helmikaupan myyjä/omistaja(?). Aluksi hieman pelästyinkin, kun heti yhdistin kyseisen henkilön tähän kauppaan, sillä olen kuullut hieman negatiivista palautetta kyseisen kaupan omista korukursseista. Joten siinä vaiheessa luottamus ei ollut korkealla.

Pelkoni ilmeni onneksi vääräksi, sillä ”opettaja” oli pätevä ja auttoi, jos ongelmia ilmaantui. Kurssin alussa ope näytti perustekniikoita ja välineitä, mitkä olivat minulle jo kutakuinkin tuttuja. Opelta sai myös kysyä, jos mielessä oli jokin tietty tekniikka tai tapa, jonka halusi oppia.

Loppuaika oli sitten vapaata työskentelyä. Opettajan mukana oli helmiä ja välineitä tästä paikallisesta helmikaupasta. Mielestäni ehkä vähän liian vähän, vaikka tietysti on ymmärrettävää, että koko kauppaa ei voi tuoda kurssille mukaan.

Itse en ihan hirveästi kurssista kostunut. Käytin pääasiassa omia helmiä (niitä kun jonkin verran tuppaa olemaan, haha), ja suppean valikoiman takia en viitsinyt ostaa lisää tavishelmiä. Tulin loppujen lopuksi siihen tulokseen, että seuraavalla kerralla menen kauppaan paikan päälle ja tulen kotiin tekemään. Ja korujen tekeminen tai käsityöt yleensäkin ovat aika inspiraatioriippuvaisia, joten jos ei natsaa sillä hetkellä, niin sitten vaan ei natsaa.

Opin kuitenkin uuden helmityylin. Vai miten se nyt sanotaan. Eli tein tällaisia helmipalloja. Ne ovat niiiin hauskoja ja ihanan näköisiä. Ajattelinkin, että tähän voisi panostaa enemmänkin, esimerkiksi erilaiset rintaneulat voisivat olla kauniita. Pitää käydä vaikka kirjastossa katsomassa onko aiheesta opastettuja kirjoja. Kurssilla ollut kirja oli kiinaksi, joten siinä oltiin kuvia varassa :)



Ylemmän kuvan koru koostui 24 lasihelmestä ja 14 pikkuhelmestä. Ketjuksi laitoin tavallista hopean väristä ketjua. Korusta tulee mieleeni yksi Pariisissa asuva ystäväni. Jos siis antaisin koruilleni nimiä, tämän nimi olisi ranskaksi.



Tämä käsikoru kuuluu samaan "settiin". Jospa tulisi jotkut juhlat pian, että voisin pitää näitä. Vaikkapa omat valmistujaisjuhlat :)

Näiden lisäksi tein pari muutakin korua. Niitä pitää vielä vähän tuunata, en nimittäin ollut tyytyväinen lopputulokseen. Ehkä myöhemmin niistä siis enemmän. Mutta summa summarum, suosittelen kurssia aloittelijoille ja ehkä muillekin, jos inspiratsioon on hallussa :)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit korut! Mä jaksan vieläkin ihailla tuota sun palloa :). Joko oot sen toisen ohjeen mukaan tehnyt pallukan?

-Sartsa

Ebbu kirjoitti...

Kiitti. Tein sen pienemmän pallukan, mutta ei siitä oikein tullut mitään. Laitoin sellasella metallilangalla, eikä se oikein wörkkinyt. Pitäs hommata jotain parempaa lankaa/siimaa.

sparraaja kirjoitti...

Ihania koruja ja minäkin tykästyin helmikoruihin. Harmi, että jouluun on vielä piiiiiiiiiiiitkä matka eikä synttärikään ole sen lähempänä! Mutta laitetaan tilaukseen!!!