lauantai 18. elokuuta 2012

Mehutalkoot

Viime viikonloppuna kokoonnuimme Ebbun kanssa vanhemmillemme mehutalkoisiin. Tarkoituksena oli keittää mehumaijakaupalla mustaviinimarjamehua,  mutta koska tilanne puskissa oli vähän niukka, piti projektia laajentaa.

Ostettiinkin lisäksi lodjullinen mansikoita ja tyhjennettiin lisäksi karviaispuskat ja raparperiviljelmät. 


Suuremmilta palovammoilta vältyttiin siinä höyrystellessä ja keittäessä ja mehua tuli kiitettävästi molemmille. Mustaviinimarjamehua vähemmän, mutta muita mehuja sitten sitäkin enemmän. 

Karviaismehu, raparperimasikkamehu ja mustaviinimarjamehu. Ah, mitä värejä! 


Pulloja emme kumpainenkaan olleet ehtineet kerätä, joten Ebbu kipaisi hermojaraastavalta reissulta Ikeasta pulloja. Oli vaivansa väärti! 

Ohessa vielä reseptit näihin erikoisempiin. Mustaviinimarjamehu ei paljon miettimistä vaatinut :)


Karviaismehu keittämällä 
Ämpärillinen karviaisia
3 sitruunaa
2 puskaa minttua
3 kg sokeria

Raparperimansikkamehu keittämällä 
Ämpärillinen raparperia
Laatikollinen mansikoita
2 vaniljatankoa
2 kg sokeria


Keitellään kaikkia aineksia sokeria lukuunottamatta. Sen vaan näkee, milloin keittämistä ei tarvitse jatkaa. Siivilöidään pelut pois keitoksesta. Kiehautetaan mehu kera sokerin ja pullotetaan. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania värejä todellakin!!

Haltiakummi kirjoitti...

No kyllä, ihan käsittämättömän kauniita mehupulloja! :D Kuinkas monta mehupulloa saitte lopputulokseksi? Ootte kyllä olleet hirmureippaita, hyvä naapurin likat!!

(mun marjat taitaa jäädä kyllä tältä vuodelta mehustamatta, vaikka noista puskista 40metrin päässä onkin meikän punainen viinimarja vieläkin melkoisessa sadossa...)