lauantai 14. maaliskuuta 2009

Suu makosaksi

Mietin tässä itsekseni, että miten olemme määritelleet blogimme sisällön. Vai olemmeko ollenkaan? Olenmmeko neuleblogi, käsityöblogi vai ihan vaan blogi. Tämä pohdintaa siis johtuu siitä, että tällä hetkellä itselläni ei ole valmiita neulomuksia, mutta silti olisi asiaa blogosfääriin. Niin eikös sillon ole oikeus blogata, vaikka vähän asian vierestä.

Kyllä, koska blogi on minun ja Peppiinan, niin enköhän tee sellaisen bloggauksen, kun haluan.
Kyseessä ei nyt kuitenkaan ole sen kummallisempaa kuin reseptejä :) Ei elämän suuria pohdintoja, henkilökohtaisia ongelmia, elokuva-arvosteluja tai muotiraportteja. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä.

Olin eilen leipuri hiivana, kun leivoin nostalgiakakun. Ohjeena oli siis kakku, jota teimme joskus aikojen alussa, kun vielä asuimme kotona. Osasyy tähän postaukseen on myös se, että Peppiina (ja kaikki muutkin) saa tämän reseptin omiin muistiinpanoihinsa.


Resepti menee näin:

Pohja:
4 valkuaista
200 g sokeria (runsas 2 dl)

Täyte:
runsas ½ l mansikoita, vadelmia tai muita marjoja
4 – 5 dl kuohukermaa
(vanilliinisokeria, rommia)
(2 liivatelehteä)

Marenkilevyjen valmistus:
1. Erota valkuainen varovasti keltuaisesta.
2. Vatkaa valkuaiset niin kovaksi vaahdoksi, että vaahtoa voi leikata.
3. Lisää sokeri koko ajan vatkaten ja jatka vatkaamista, kunnes sokeri liukenee vaahtoon.
4. Kuun vaahtoon muodostuu kankeita vuorenhuippuja ja seos on kiiltävää, se on sopivaa marenkiin.
5. Levitä seos lusikalla leivinpaperille kolmeksi samankokoiseksi ohueksi levyksi (tai sama pursottimella).
6. Kypsennä levyt hyvin miedossa 75 asteen lämmössä 2 tuntia.

1. Marenkilevyjen valmistus yllä.
2. Puhdista marjat. Ota muutama koristeeksi. Paloittele suuret marjat. Pirskota tuoreille mansikoille hieman rommia. Voit käyttää myös pakastemarjoja.
3. Vaahdota kerma ja mausta vanilliinisokerilla. Jos marjat ovat kosteita ja haluat vaahdosta kiinteämpää, liota liivatelehtiä ensin kylmässä vedessä ja purista ne sitten kuumavesitilkkaseen, johon ne liukenevat. Lisää seos miltei jäähtyneenä kermavaahtoon. Lisää sitten marjat.
4. Kokoa kakku jakamalla täyte kahdelle marenkilevylle. Nosta kaunein levy päällimmäiseksi. Sille ei levitetä täytettä.
5. Pane torttu pakastimeen vähintään kolmeksi tunniksi. Ota ainakin ½ tuntia ennen tarjoamista pakastimesta.

Kakku oli NIIN hyvää, että en melkein ehtinyt ottaa siitä kuvaa, kun se oli jo paremmissa suissa. :) Historian lehdet taas kääntyivät osaltani, kun leipomuksiani kehuttiin. hehehehe.

Lisäksi tekaisin vähän suolastakin. Jiihaaliha-paprikapasteijoita sekä munariisipasteijoita. Nekin olivat hyviä. Voisinko vielä vähän kehua itseäni?!




4 kommenttia:

Peppiina kirjoitti...

Naminaminami!
Tehääks jo taas ens viikonloppuna vadelmakakkua?? (kutsuisin meidät teille kylään, jos vaan sopii)

Blogata saa mitä lystää. :) Pääasia, että bloggaa. :)

Makepeace75 kirjoitti...

Voi kuola ja nälkä! Et viitsis lähettää mulle pari tollasta kakkua ja pahvilaatikollisen pasteijoita, meillä arvostettaisiin kovasti sun leipomuksia. :D

Ebbu kirjoitti...

Juuuu-u, mulla on täällä oikea leipomo pystyssä nykyään. Kyllähän siitä pari kakkua ja muutama kymmenen pasteijaa aina liikenee :D

navettakissa kirjoitti...

Aijjai mitä herkkuja!!! Ja mitä bloggaamisen tulee, niin eiköhän oteta linjaksi "turha meikäläistä yrittääkään kategooriin laittaa"? :)