tiistai 29. joulukuuta 2009

Vuoden viimeiset silmukat

Tänä vuonna, niin kuin edellisinäkin vuosina, en ole panostanut joululahjaneulontaan oikeastaan ollenkaan. Perimmäinen syy taitaa olla suuri itsekriittisyys ja "pelko" siitä, että lahjan saaja joutuisi väkisin pitämään tekeleitäni. Kateellisena luen muiden neulojien lahjakasoja ja lahjasukkavuoria. huoh.

Äiti kuitenkin pyysi neulomaan jalkapallotumput ystävällensä ensi kesän kuumaa jalkopallokautta varten. Tumput ovat sen verta iisit, että lupauduin neuloa hänelle samanhenkiset lapaset. Mutta on se kumma juttu, kun aikaa oli marraskuusta lähtien, sain tumput valmiiksi vasta aatonaattona.



Malli on aikaisemminkin siis näkynyt tässä blogissa. Ohjeet löytyvät iki-ihanasta Ullasta.

Lanka: Smart (Sandnesgarn)
Puikot: 4



Viimeksi bloggasin itsetehdyistä heijastimista. Tarkotuksena oli yrittää kuvata miten heijastimet heijastavat tositoimissa. Painottaisin sanaa _yritin_. Melkoisen vaikeaa oli saada heijastimen välke filmille. Tämän parempaa otosta emme saaneet ja sekin on otettu salaman kanssa. Kuva on otettu marraskuun lopulla, kun lumi oli vielä kaukainen unelma.
Lopputuomiona heijastimelle sanoisin, että lanka kyllä heijastaa, mutta ei ole kuitenkaan paras mahdollinen henkivakuutus.


lauantai 26. joulukuuta 2009

Joululahjatunnelmia

Olen ollut juhlistamassa joulua tänä vuonna Brightonissa Englannissa. Joulunvietto on hieman eronnut perisuomalaisesta; ei tosin paljon. Lahjoja, ylensyöntiä, rakkaita ihmisiä (vaikkakin osa rakkaista nyt sitten on kaukana Suomessa) on täälläkin kuulunut jouluun.

Poikaystäväni perheessä on keksitty kiva tapa tehdä lahjojen antamisesta ja saamisesta vähän jännittävämpää. Pari kuukautta sitten Englannissa vierailessamme sovittiin joululahjapelisäännöistä; kaikkien nimet laitettiin hattuun ja arvottiin joululahjan antaja kullekin. Salaisien tonttuystävien piti sitten tehdä jotain omin käsin henkilölle, kenen nimen sai arvonnassa hatusta. Pari kuukautta sitten oli aikaa suunnitella ja toteuttaa jotakin salaiselle ystävälleen.

Tyylilleni uskollisena lahjaa tikutettiin juuri ennen niiden antamista, edellisenä iltana. Koska olin ihastunut Wurm-pipoon edellisen pipoprojektin myötä, tein samaisen hatun myös Lyndsaylle, joka oli hatusta minulle nostettu.

Alla tunnelmia lahjojen ojennushetkestä. Hattu oli oikean kokoinen ja toivottavasti valittu turkoosi väri pukee blondia.

Kyseissä lahjaproseduuri on omiaan vähentämään mielettömiä määriä turhia lahjoja, kun kukin huolella miettii, mitä saajalle antaisi, käyttää siihen enemmän aikaa kuin valmiiksi kaupasta ostettuihin lahjoihin ja siten joulun tavarapaljous pienenee hieman. Muita vaihdettuja lahjoja oli mm. itsetehdyt musiikkikokoelmat, mp3-soittimen pussukka, koruteline, itseleivottuja pikkuleipiä jne.

Malli: Ursus-kämmekkäät by Hanna-Kaisa Hämäläinen
Lanka: Sandnes Garn Kitten Mohair


Malli: wurm (Ravelry-linkki) by katushika
Lanka: Sandnes Garn Kitten Mohair

Sattuman kauppaa oli, että myös Lyndsay oli saanut minun nimen hatusta ja senpä vuoksi sain lahjaksi ihanaa itsetehtyä karpalohilloa! Enpä ole ennen maistanut itsetehtyä karpalohilloa, joten sen maistaminen on ainutkertainen kokemus varmasti! NAM!


keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Tuuletus lahjan kunniaksi

Taitaa olla enemmän kuin kehtaa edes tunnustaa aikaa siitä, kun viimeksi olen ollut blogissa aktiivina. Paljon tapahtunut sitten viime tekstien ja siksi jäänyt vähemmäksi tämä bloggailu. Enemmän muutoksista sitten varmaan sivulauseissa.

Joulun alla on pitänyt aktivoitua neulerintamalla. Syksymmällä oli suuret suunnitelmat joulun rupeamiin, mutta kovin ohkaisiksi jäi joulukäsityöt. Ohkaisiksi saaliltaan, ohkaisia neulomuksia ei näillä paukkupakkasilla viitsi tehdä.

Ystäväni oli edellisen pipoprojektin aikaan kysellyt, josko saisi pipon myös ja siitähän sitten käynnistyi joululahjaprojekti. Maanantaina oli lahjan luovuttamishetki ja edellisenä iltana puolenyön aikaan se sitten valmistui. Kuvatkin ovat sitten sen mukaisia. Ne on sitten jo maanantain puolella otettu.





Malli: wurm (Ravelry-linkki) by katushika
Lanka: Sandnes Garn Kitten Mohair
Puikot: 5 pyöröt ja sukkikset
Muuta: Tosi hauska malli. Olen vallan viehättynyt!




Malli: Ursus-kämmekkäät by Hanna-Kaisa Hämäläinen
Lanka: Sandnes Garn Kitten Mohair
Puikot: 5 pyöröt ja sukkikset
Muuta: Selasin Ravelryn läpi erilaisia kämmenikkäitä etsien, mutta päädyin lopulta tuttuihin ja turvallisiin Ursuksiin.

Kun hieman vaivautuneet projektikuvat saatiin otettua, oli aika tuulettaa. Lahja on valmis! (Enää toinen vastaava setti ennen joulua tehtävänä. Onneksi tämän toisen valmistumista avittaa se, että Englannissa, missä joulua vietämme, joululahjat annetaan vasta Joulupäivänä.)





JEE! Lopuksi vielä ihanaista joulua kaikille blogimaailman ystäville! Päivitykset ja kommentoinnit jatkukoon!