torstai 7. tammikuuta 2010

Shoppailua

Loma alkaa olla lopuillaan ja arkeen asennoituminen vaatii pientä ponnistelua. Joululahjakutomusten jälkeen ennen ole paljon ehtinyt puikkoja kaivelemaan ulkomailla ollessa. Kuitenkin alennusmyynneistä ehti kahmimaan muutamia lankoja, joita varten sitten hiljaisina hetkinä kävin hieman penkomassa Ravelryakin.

Koska matkatavaroita oli kamalat määrät ilman ekstraostoksiakin, niin pyrin pitämään lankaostokset aika minimissä. Lisäksi Piitti-poikaystävän kanssa päätimme, että pyrimme uutena vuonna entistä enemmän tiedostamaan ekologisen jalanjälkemme, joten turhan rojun kerääminen alesta ei ollut listalla. (Lentämistä ei voi laskea mukaan, koska ensi vuosi näyttäisi tuovan tullessaan lisää matkoja Englantiin).

Etukäteen olin jostain blogista lukenut, että John Lewis –tavaratalossa on hyvin kattavat valikoimat Rowanin lankoja. Olen tilaillut Rowanin kirjoja ja lehtiä aiemmin, mutta lankoja on mukavampi ostaa paikan päältä. Lontoon tavaratalossa sitten ihmettelin kattavien lankahyllyjen edessä, kunnes huomasin ihmisten ryysivän hullutpäivätmäisesti alennuslankalaarien ympärillä. Mukaan matkaan lähti seuraavat herkullisuudet:

Rowan Kidsilk Haze lankaa khakin vihreänä. Lanka on sisältää mohairia 70% ja silkkiä 30%, keriä yhteensä 10 ja hintaa näille tuli 39£. Huijaisiko joukkohysteria mukahalvalla hinnalla, en viitsi edes tarkistaa. :) Tämän langan kohtaloa varten olen käyttänyt erityisen paljon aikaa Ravelryssa. Vahva ehdokas langan käyttökohteeksi on esim. pitkähihainen kevyen kevyt neule millaista olen katsonut myös useassa eri värissä Sisleyn talvimallistossa. Vastaavia neuleita tietävät vinkatkaapa minulle!!



Toinen herkku on mikäpä muu kuin Rowanin Scottish Tweed. Perin englantilaista indeed. :) Näitäkin yhteensä 10 kerää ja hintaa 17£. Josko jopa jaksaisin neuloa jonkun oikean neuleen näistäkin, niin olisi hienoa. Kaipaan selkeästikin näin vuoden alussa jotain suurta ja tuskaista projektia puikoille.

Lopuksi muutama tuokiokuva arjesta.

Onko mukavampaa tapaa tiskata kuin tuijotella suoraan naapurin keittiöön. Siinä silmä lepää eikä käy aika pitkäksi. (Mukavampi tapa on toki olemassa: tiskikone). Tiskaaminen taitaa vaan aina olla hauskempaa muualla kuin omassa kodissa. Täysin suvereenisti jätän nykyään myös Fairy-vaahdot tiskattuihin astioihin… :)

Asuimme Lontoossa Finbury Parkin lähimaastossa, missä on paljon turkkilaistaustaista väestöä. Tämä tarkoitti, että söimme useammankin kerran paikallisissa aivan mahtavissa kebabpaikoissa. Ei vetänyt vertoja aiemmalle suosikillenikaan! Jotta ruokavalio ei olisi ollut liian keppoinen muutamia kertoja teimme itsellemme perienglantilaisen aamupalan papuineen, munineen ja makkaroineen.

Kommenttina, että tässä vaiheeessa annoksesta on syöty jo hyvän verran! :)

5 kommenttia:

O kirjoitti...

Heippa! Kidsilkeille suosittelen myös mallia mohairmekko SK 10/09, jos sen tyylinen kiinnostaa...se nyt on selkeästi kyllä mekko, että jos puseron haluat niin sellaista en keksi...mutta tuo on tosi söpö malli!
Outi

Ebbu kirjoitti...

Voi kuinka ihania juttuja! Mä tuun mukaan joku kerta! Lankojalankoja..
Ja Denikselle ei TODELLAKAAN oo vertaista! :D

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Oho, hyviä tarjouksia! Olen menossa Lontooseen keväämmällä, missä John Lewiksessä mahdoit käydä? Nettisivuista ei varmaksi selviä missä Lontoon liikkeistä on Rowania.. kiitos!

Peppiina kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista!

Outi: Mistähän mä nyt tuon SK-lehden löydän. Ravelrystakaan en löytänyt. Luulen, että noista langoista voisi saada enemmänkin juttuja tehtyjä, koska tarkotitus tehdä aika reikäistä/ohutta.

Ebbu: Tervetulemasta! Ehkä kesäkuussa?! Nää oli vähän eri sarjassa olevia kebabmestoja, enemmänkin ehkä ravintoloita suomalaisen mittapuun mukaan.

Mari: Olin Oxford Streetin myymälässä. Kiitos myös kommentista siinä mielessä, että jos ne olivat hyviä tarjouksia (pitää aina luottaa hysteerisiin kanssaneulojiin). Olin varsin laaja valikoima. Hitsi, olisikin pitänyt ottaa kuvia sieltäkin...

O kirjoitti...

Heippa, se mohairmekkonen on SK:ssa 10 (lokakuu) 2009, toivottavasti löytyis kirjastosta... Varmasti langasta saa montakin juttua, varsinkin reikäneuleisia!
Outi