sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Töpö-töpö

Tänään on joululomani viimeinen päivä, huomenna pääsen lepäämään töihin (tästä myöhemmin). Onkin pitkälti viimeinen hetki tehdä loman käsityöpostaus. 

Vietimme joulun jälleen Englannissa ja jälleen olisi myös Secret Santa -projekti itsetehtyjen lahjojen teemalla. Sain mieheni veljen arvonnassa lahjani kohteeksi ja hän kun hurtilla huumorilla varustettu nuori mies, niin lahjanhan piti naurattaa hieman myös. Hyvä idea noin alkuun.... 

 

Tein töppösiä useamman kuukauden. Pakottauduin niitä aina välillä tekemään, kun muulta tekemiseltä ehdin. Jotenkin homma ei vaan napannut. Liekö syy huonon ohjeen, huonon ohjeenlukutaidon vai sen, että alkuun loistava idea ei enää tuntunut niin loistavalta. 


Malli: Feet Eaters -töppöset Knitting Mochimochi -kirjasta by Anna Hrachovec. Kirjasta bloggasin jo aiemmin. 
Lanka: sekalainen lajitelma Seiskaveikkaa
Puikot: 5  ja 3,5 sukkapuikot
Muuta:  Ohjeet eivät yllä ihan suosikiksi, jossain määrin epäselvä ja sävelsin omiani monessa kohtaa.

Nihkeän projektin palkkio oli lahjan saajan hymy ja innostus. Töpötöpöt olivat sopivan kokoiset ja kalsen kylmässä talvessa niille varmasti on käyttöä!

9 kommenttia:

joko kirjoitti...

noita katsoessa ei voi tulla huonolle tuulelle. :)

Marleena kirjoitti...

Aivan mahtavat tossut! :D

Haltiakummi kirjoitti...

Ehhehee, hauskat töpötöpöt! Tuo vaaleanpunainen "kita" reunus on ovela :D

No mutta mitä omatekoista se arpajaispukki sulle sitten toi?

Emma kirjoitti...

Hulvattomat tohvelit :D

Peppiina kirjoitti...

Samoja fiiliksiä nousee näemmä lukijoissa kuin lahjan saajassakin. Samat taisi olla minunkin fiilikset, kun ensimmäisen kerran luin kirjasta ohjetta.

Ah, tottakai piti kirjoittamani myös, mitä minä sain lahjaksi. Sain omatekoista appelsiinimarmelaadia sekä kahdet itsekehystetyt valokuvakehykset. Ihania kaikki!

iso gnu kirjoitti...

Hassun hauskat hyvän mielen tossut!

MariL kirjoitti...

Tosi hauskat! :)

Riikka kirjoitti...

Hauskat! =D

Usimarjaana kirjoitti...

Heheeee :D