tiistai 14. helmikuuta 2012

Pure Love - raakasuklaata

Vaikka en erityisesti syttynyt tämän päivän (14.2.) ystävänpäiväpostauksista blogisfäärissä, niin lyönpä itsekin vettä myllyyn.  

Puhdas rakkautemme -teemalla tein ennen illan bodypumpsessiotani raakasuklaata, joka on jo pitkään ollut mielessä. Nettihän pursuaa erilaista raakasuklaasanastoa, raaka-ainevaihtoehtoja ym hifistelyä. Meillä oli laatikossa nipsejä, kaakaovoita ja kookosöljyä, joten ohje valikoitui sillä perusteella.

Kemikaalicocktailissa oli makuuni namilta kuulostava resepti, jotenkin vallan eksyin raakasuklaalle pyhitetyllä sivustolla, mutta näitä varmasti voi testailla myöhemmin. 



Raakasuklaa
2 dl luomukookosöljyä
1 dl kaakaovoita
1 dl kaakaonipsejä
1 dl kaakaojauhetta
sopivassa suhteessa kuivattuja karpaloita & cashew-pähkinöitä rouhittuna
2 rkl hunajaa
vaniljasokeria
ripaus suolaa

Aineet sulatettua ja sekoitettua annoin astioiden jämähtää hetken jääkaapissa, mutta kun haluttua tulosta ei hetimmiten tullut, laitoin ne ulos muutaman asteen pakkaseen. Liekö siinä syy, että suklaastani tuli kerrossuklaata eli kaakaovoi hieman erottui omaksi kerroksekseen.

Makua kerrostuminen ei haitannut ja ansaittu herkkuhetki koitti. Kerrassaan suussasulavaa! Kaupan suklaat ovat eri kategoriassa, mutta molemmille varmaan löytyy käyttötarkoituksensa. Suosittelen kaikille herkkusuille, onhan tällä vissiinkin ihan terveysruoan status, vaikka mausta päätellen sitä oli vaikea kuvitella :)

Minä puolestani sain mieheltäni ystävänpäivälahjaksi viherkasvin. Tässä oli oma jujunsa (josta myöhemmin lisää) sen lisäksi, että olen joskus nurissut, että leikkokukat ovat hölmöjä, koska ne lakastuvat verrattuna viherkasveihin. Sittemmin olen muuttanut jopa mieltäni, koska onko ihanampaa kuin terästää kotia kimpulla tulppaaneja!

Kivaa, ja erityisesti makiaa, ystävänpäivää kaikille blogimaailman ystäville!

4 kommenttia:

Miia-Rebekka kirjoitti...

Herkullisen näköistä! Pakko kaivaa suklaalevy kaapista vaikkei se raakasuklaata olekkaan.

Blogissani on teille tunnustus :) .

Peppiina kirjoitti...

Kaupan suklaakin pelastaa aina isoimmalta makean nälältä.

Siskokset kiittää tunnustuksesta ja laittaa ne eteenpäin hetimmiten, piakkoin! Suurkiitos kanssabloggarille!

ArualMaria kirjoitti...

Oi voi, miten harkullisen näköistä suklaatia. Miks mä en oo vielä saanut kokeiltua tehdä raakasuklaata itse...? :D

Peppiina kirjoitti...

Taas kun syksy saapuu on omiaan suklaanteolle :) Tosin näin kylmässä kesässä ei varmaan olisi suklaatkaan kamalasti sulaneet. :)
Suosittelen, on nannaa!