maanantai 23. huhtikuuta 2012

Asenne-sukat

Rajallisen ajan myötä aina projekteja tekiessään koittaa miettiä niihin jotain erityistä. Eli joko kokeilee jotain uutta ohjetta, miettii erityisen tarkkaan langat mahdollisen lahjan saajan mukaan tms. Siksipä pyyntö tehdä perussukat työkaverille vaati tarkempaa pohdintaa. 

Herra on itse kovin hevi hengeltään ja hain inspiraatiota hänen fb-sivuilta. Hevikeikkatunnelmien myötä päätin lähteä pääkallolinjalle. 


Koska toiveena oli käyttää sukkia Conversejen kanssa, ei sukkien jalka-osa saanut olla yhtä paksu kuin kirjoneulottu varsi. Sukkien koko on 44, mutta sainpa tungettua ne omiin upouusiin zeebra-tennareihini. Käheetä!

Hevi-asennetta!

Aika tömäkkä kirjoneule tuli langoillani ja pelkäsin kovasti, että liian tiukka nilkan kohdalta, mutta lahjan saaja vakuutti olevansa kapeanilkkaista rotua. Sukkien jalkaosan tein ilman kirjoneuletta, jotta mahtuvat sitten niihin tennareihin.

Valmistajana olen itse tyytyväinen sukkiin ja näin myös toivottavasti sukkien käyttäjä. Oli kiva pitkästä aikaa naputella menemään kirjoneuletta ja se myös teki perussukkien tekemisestä vähän innostavampaa. 



Malli: Perussukka omasta päästä ja Adrian Bizilian We Call Them Pirates -kirjoneule samannimisestä pipo-ohjeesta. Ullan-sukkaohjeen mukaisesti tein tyyliin sopivan terävän/tasaisen kärjen.
Lanka: 7 veljestä musta, kaksinkertainen valkoinen Nalle-lanka
Puikot: 3,5 sukkapuikot
Muuta: Välillä oli vähän pitkiä langanvetoja nurjalla, toivottavasti niihin ei jää kamalasti varpaat kiinni :)

Ja sitten hieman selvitystä, mihin taas kaikki kutoma-aika on mennyt eli juoksemalla puutarha- ja DIY-kaupoissa. Uusi Poikien sukupolvi kurottelee jo kohti valoa. Toisaalla myös pikkuruinen vessamme  on boordeineen pääsemässä uuteen uskoon.

Viikon takaiset kurottelut eli onneksi ovat jo vähän vankistuneet tästä.


4 kommenttia:

Marja kirjoitti...

Onpa päheet sukat!

Ja hei tuohan on ihan kuin meidän pikkuvessa :). Sekin sai vähän DIY-päivitystä vuosi sitten http://soppaajasilmukoita.blogspot.com/2011/02/pikkuvessan-uusi-ilme.html

Peppiina kirjoitti...

Liekö Marja kaikki meidän espoolaiset pikkuvessat olla samalla muotilla tehtyjä :)
Yllättävän paljon pienessäkin riittää puuhaa ja kompromissikeskustelua :)

Tiina kirjoitti...

Vau, todellakin päheet sukat!

Peppiina kirjoitti...

Hihii, kiitos Tiina! :) Ja musta sanat pähee ja kähee on niin mahtavia...