maanantai 21. toukokuuta 2012

Valonpimennys

Hiljaiselon jälkeen on ihanaa vihdoin ja viimein saada jotain valmiiksi. Tosin mistään suuresta urakasta tässäkään ei ole kyse, mutta valmistumisen riemu on sitäkin suurempi. Sain Peppiinalta jouluna lahjaksi viskoosinauhaa, vaikka joululahjojen antaminen on laitettu minimiin perheessämme. Noh, käsityöharrastajalle saa aina antaa materiaaleja lahjaksi. 

Suunnittelin aluksi, että tekisin sellainen virkatun maton, joita aina välilä näkyy blogeissakin. Mutta tulin siihen tulokseen, että sille ei ole nyt paikkaa kotona. Lopulta päädyin virkkaamaan koreja, koska ylimääräinnen pikkutavara pitkin kämppää tarvitsi jonkun säilytyspaikan. Lisäksi keskeneräisille ja pienehköille neuletöille korit ovat sopivia säilytyspaikkoja. Korit on virkattu omasta päästä, mutta ainakin Ravelryssä oli monta kivaa mallia, jos joku kaipaa ohjetta. Lisäksi Kauhavan kangasaitan sivuilta löytyy ohje muutamaankin koriin. Koukkuna käytin kymppiä, joka sopi hyvin paksulle nauhalle. Tuloksena on hyvinkin jämäkät ja kestävän oloiset korit.


 
Kuten kuvista näkyy, on kämppämme tällä hetkellä hupussa. Julkisivuremppa torppaa valon kohtuullisesti, tosin aurinkoisella säällä valonsäteet pääsevät juuri ja juuri muovin läpi. Valonpimennystä kestää vuoden loppuu saakka, huoh! Ja kämpästä tulee varsinainen sauna kesähelteillä.  Tuplahuoh! Vaikka siltikin toivon, että tulee samanlainen hellekesä kuin aikaisempinakin kesinä. Ihanaa, että on valosaa ja lämpöstä!

1 kommentti:

Peppiina kirjoitti...

Komiat ovat! Lisää materiaalia saatavilla... :-)