torstai 23. huhtikuuta 2009

Lankailoittelua

Sain valmiiksi Revontuli-huivini. Niitä on netti ja Ravelry pullollaan, enkä yhtään ihmettele. Siitä tuli nimittäin kaunis. Tällä kertaa suurin kunnia ei tosin mene työn tekijälle, vaan langalle. Suuri syy huivin onnistumiseen ja lopputulokseen on ehdottomasti kauniisti värjätty lanka. Kyseessä on siis käsin värjätty Evillan Longad-lanka, jonka sain sny-pariltani huhtikuun paketissa. Täytyy kyllä myöntää, että en olisi varmaan itse sitä tullut koskaan ostettua, sillä jonkin verran karsastan liukuvärjättyä lankaa. Olen ehkä hitaasti lämpiävää sorttia tässä asiassa. Ja onhan niitä niin monenlaisia liukuvärjättyjä lankoja. Mielessäni on vaan ne Novitan vuodenaikalangat (vai onko niillä joku eri nimitys?), jotka ovat mielestäni... Nohh, jätetään se sanomatta :)



Huivi oli yleisesti ottaen yksinkertainen neuloa. Yksivärisellä langalla saattaisi olla ehkä hieman tylsähkö. Nyt kuitenkin sai aina jännityksellä odottaa koska lanka alkaa vaihtua toisen väriseksi. (Tylsä elämä, vai?!) Huivia neuloessani en ollut vielä täysin luottavainen lopputulokseen. Jotenkin se näytti vaan epämääräiseltä lankakasalta ja käsialakin oli hieman epävarmaa. Onneksi pingotus auttoi paljon asiaan ja huivi alkoi näyttää yhtä komealta kuin muutkin Revontuli-huivit. Mission completed.



Ohjeessa ja muiden kokemuksien perusteella puikkojen suositus oli lähempänä kutosta. Itse kuitenkin tein nelosen puikoilla. Mutta käsialani on ilmeisesti melkoisen löysä, sillä lopullisista mitoista tuli kutakuinkin samat. Tein nelosen pyöröillä siksi, että ne ovat ainoat bambu-pyöröni. Jotenkin kummasti kaikki työni vaativat nelosen puikot :D Pambut on parhaat!



Lanka: Evilla Longad
Puikot: 4 bambut
Muuta: Suosittelen ehdottomasti, varsinkin liukuvärjätyille langoille. Mitoiksi tuli lopulta noin 180 x 68 cm.



Itselläni on neulomisharrastuksessani erilaisia vaiheita. Tällä hetkellä olen vaiheessa, jossa minulla on kasapäin ideoita ja malleja, joita voisin toteuttaa, mutta aikaa on vähemmän ja enkä millään jaksaisi neuloa! Eli käytännössä selailen Ravelryä ja käyn lankakaupoissa hiplaamassa lankoja miettien kuinka ihania juttuja niistä saisi. Minulla on vieläkin ne alpakkalangat käyttämättä, vaikka suurin pirtein tiedänkin mitä niistä tulee. Lisäksi sain synttärilahjaksi lahjakortin Lankaideaan. Huhhuh, tässähän tulee ihan ressi!

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis huivi ja kivat kuvat :) Ei taida tosiaan Revontulihuivi toimia yksivärisellä langalla. Olisi kaiketi aika tylsän näköinen.

Mie oon sen verran taipunut, että jotkut harvat sävyt kelpuutan liukuvärjätyistä langoista, mutta pätkävärjätyt langat tyyliin Fabel ja nuo Novitan vuodenaikalangat (tai mikä niiden nimitys ikinä onkin), jätän suosiolla muiden päänsäryksi. Mulle tulee migreeni jo niiden näkemisestäkin :D

Peppiina kirjoitti...

Näytät ihan lentoon lähtevältä tuossa yhdessä kuvassa! Vähemmästäkin varmaan! Tosi kaunis huivi nimittäin! Eikä yhtään liian kukertavan (=liukuvärjätyn) näköinen. Magee!

SNY kirjoitti...

Tosi ihana! Itse olen monta kertaa tuota aloittanut, mutta aina ne on purkuun päätyneet. Tosi kiva, että tykkäsit langasta! Myönnetään, että langan sävyt on todella kauniit (pitäisköhän ostaa itsellekin) ja pääsevät totisesti oikeuksiinsa tuossa mallissa.
Viimeinen paketti eli se THE paketti hieman hakusessa. Oliskos ideoita ;o)?

Ebbu kirjoitti...

Tess: Kiitti :) Pätkävärjätty oli se sana mitä en muistanut. Mutta joo, migreeni tulee mullekin niistä.

Peppiina: Dissaaja sanoo tota huivia batman-huiviksi, juurikin sen lento-ominaisuuksien takia. heheh.

Sny: Tykkäsin todellakin langasta, joten suosittelen ehdottomasti sinullekin.
Voi voi, THE paketti! Kylläpä kuulostaa jännältä. Ei mulla kyllä mitään ideoita ole, vedät samalla tavalla kuin aikaisemminkin, niin hyvin menee :)

Anonyymi kirjoitti...

Onpa kaunis huivi! Näyttää lisäksi tosi kevyeltä, vaikka lanka mielestäni tuntui hieman "tönköltä". Täytyy pistää huivimalli muistiin (tosin siellä on jo se Kirikin..). Iloista viikonloppua!

-Sartsa

puikkotiikeri kirjoitti...

Upea huivi! Olen suunnitellut revontulen neulomista jo pitkään, langatkin on, josko äitienpäiväksi ennättäisi...?

Ebbu kirjoitti...

Sartsa: Yllätyin itsekin kuinka kevyt siitä kuitenkin tuli, ei ollenkaan tönkkö, mitä itsekin pelkäsin. Joten jonoon vaan!

Eva: Kiitti :) Kyllä sen melko nopeasti kyhäseen kasaan, joten etköhän kerkiä vielä äitienpäiväksi saamaan valmiiksi.

Hepuli kirjoitti...

Kaunis huivi! Revontuli oli yllättävän selkeä neuloa kunhan pääsi ensin jyvälle. Vähän jänskätin kun omaani tein, että mahtaako mitään tulla, mutta hyvät ohjeet kyllä! Ihanat värit sulla huivissa!