tiistai 14. huhtikuuta 2009

Pääsiäiskissa

Kannatti taas malttaa odottaa! Tiukkaa teki, mutta oli maltettava pääsiäisen pyhät, sain nimittäin jo ennen pääsiäistä lapun, jotta hakisin paketin postista. (Postikiroiluosuus postauksen lopussa).

Luulen, että Snyni varovaiset epäilykset lankojen värin ja minun yhteensopivuudesta voitiin todeta turhiksi jo edellisen postaukseni myötä. Keltainen on hyvä väri, varsinkin näin keväällä! (vaikka muuten väripalettini on yleensä aika syksyinen) Lisäksi en ole iso puuvillalankojen fani, joten villa menee läpi vuoden! :) Ei huolta siis.

Mutta nyt jo pakettiin. Kissakortin lisäksi Snyni kissa oli jättänyt jälkiään pakettiin (kirjeen mukaan ainakin), ja kyllä taas alkoi kissattamaan kirjettä lukiessani. Olen alkanut lukea muutamaa kissablogia, mikä ei varmastikaan auta tähän kissahuumaan.

Kissakortin lisäksi oli kaksi kerää Hjertegarnin keltaista Play it -mohairlankaa. Ihanan pörröistä! Varmasti löytyy käyttöä!

Pelilankojen lisäksi oli kolme kerää Gjestalin Norsk Ullgarnia, upean keltaista sekin. Kuvan keltaista vielä voimaakkaamman keltaista. Mukavan rouheaa lankaa, jotkut kivat asusteet silmissäni kiiluu lankoja mittaillessani katseellani.


Lankojen lisäksi paketissa oli Parhialan shampanjatryffelimunia. Herkkua, ja korvaa sitä surua, minkä koin, koska en löytänyt pääsiäiseksi Fazerin Mignon-munia mistään. Nämä olivat parempia! (Epäilijä mietiskeli, että olisiko munat pitänyt kuoria!! Niin aidon näköisiä olivat) Lisäksi herkutteluteemaan tuli itse neulotussa pussukassa Taika-kukkateetä, joka nupustaan aukeaa, kun sen laittaa kuumaan veteen. Kahvipöydän kaunistus varmasti. Herkkujen lisäksi vielä heijastinlankaa, joka löytää myös tiensä tekeleisiin varmasti.


Niin, olen niin hyvällä tuulella, että en tiedä, jaksanko avautua meidän postista. Pointti on kai, että se on suhteettoman kaukana siirtymisensä myötä ja sekös ärsyttää. Eihän mulla hätää, mutta mitäs ne kaikki lähiseudun mummot...

2 kommenttia:

sny vaan kirjoitti...

Mukavaa kun tykkäsit:)

Pistän tuon puuvillakommentin korvan taa mutta miten muut kevyemmät laadut kuten vaikkapa bambulanka? Entäs se kieliasia, menevätkö myös englanninkieliset ohjeet?

Peppiina kirjoitti...

Heissan Sny,

Bambu on aika vieras, muutama kerä sängyn alla odottaa kokeilijaansa...

Enkku menee!