torstai 16. heinäkuuta 2009

Green is the new black

Kävin ystäväni kanssa pällistelemässä Ylöjärvellä HelmiQ:n juuri avatussa liikkeessä. Kait siellä myydään samaa tavaraa kuin nettikaupassakin. Mutta mielestäni myynnissä oli erityisesti helmiä narussa, helminarusettejä. En tiedä mikä termi on kysessä. (Mutta jos vertaa siihen, että Helmimeressä myydään enemmänkin yksittäisiä helmiä.)
Ihan lupaavan näköistä kamaa kaiken kaikkiaan. Mutta pitihän sitä piipahtaa Helmimeressäkin vielä sen reissun jälkeen.








***

Käyn yleensä lukemassa käsityölehdet kaupungin lehtisalissa, koska asustelen siinä lähettyvillä. Tänään sitten kävin katsastamassa Novitan Syksy 2009 -lehden. Aikas puromaista menoa! Uutuuslankoja näytti kyllä olevan muitakin, mutta ei niin korostetulla tavalla. Itselleni tulee Purosta heti mieleen Noro-langat. En kuitenkaan ihan hirveästi innostunut tästä uutukaisesta. Ihmettelin vielä sitä, kuinka montaa (6) eri väriäyhdistelmää löytyy. Saas nährä tuleeko keksittyä mitään hyvää ideaa, johon sitä Puroa voisi käyttää. En innostunut myöskään uusista malleista. Vaikka Puron voikin korvata jollain muulla langalla, en saanut mitään suuria kiksejä mistään. Ehkä lämpötilat ovat vielä liian korkealla?

Mutta tämä plikka lähtee tulevaksi viikonlopuksi Helsinkiin turreilemaan, elikkäs kamera kaulaan ja kartta käteen, mukavaa kesäviikonloppua kaikille!

2 kommenttia:

Peppiina kirjoitti...

haha, tyyppi ihan negaationa siellä... mä innostuin sekä purosta, että niistä Novitan uusista malleista. :) no mut joo, makuasioista ei sovi kiistellä. Pitääkin kutoa sulle noista puroistani, joku mukava pikku lahja... :P

Ebbu kirjoitti...

Negaatio on toinen nimeni! :P