torstai 18. joulukuuta 2008

Ressiä ressiä...

Nyt on kyllä ollut sellainen ”writer’s block” päällä, että en ole oikein jaksanut tehdä mitään. Muutamia jouluväkerryksiä olen saanut tehtyä, mutta nekin pakosta. Joulu senkun lähenee ja joulupukki tarvii paketit konttiinsa.

Nyt voi sitten jo laittaa kuvia joulukorteista, koska kuuleman mukaan ne ovat osalle jo tulleet perille. Jos et siis saanut henk. kohtaisesti minulta korttia, tässä se tulee virtuaalisesti. Ja kolminkertaisesti!


Korttitehtaalla tehtailtiin myös muun mallisia kortteja. Ja tietysti syötiin pipareita.

Sain idean joulukortteihin kädentaitomessuilta, kun siellä oli samantapaisia myynnissä. Ideana oli liimata neulahuovutettuja sydämiä pussikankaalle. Hyvin yksinkertainen ja helppo malli. Varsinkin jos kortteja joutuu tekemään paljon, on hyvä valita tarpeeksi yksinkertainen malli. Hermothan siinä muuten menee.





Tampereella Ahjolan kansanopiston ensi kevään kurssi-ilmottautumiset aukesivat eilen. Korukurssille olen menossa, joten blogipostaukset jatkukoon myös ensi vuonna! Ja tietysti se räkä-projekti on päällä koko kevään...hehehehe :)

Ei kommentteja: