perjantai 5. joulukuuta 2008

Ja kaikkihan alkoi siitä, kun…

joku sanoi vitsillä, että perustakaa neuleblogi. Kyseessä taisi olla illanvietto, jossa sekä minä että Peppiina neulottiin pitkälle iltaa rojektejamme. Taisi siinä joku jo kehottaa meitä laittamaan neuleet syrjään ja keskittyä enemmän seurusteluun. Samantyyppisiä iltoja on ollut lukuisia, missä ja mikä tilanne olisi muka epäsopiva paikka neuloa?! Ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, että vaikka kädet käy täysillä, niin ajatukset saattaa olla ihan muualla eli seurustelun tasoonhan kutominen ei vaikuta.

Nooo, siinä sitten pohdittiin asiaa ja blogin nimeä. Vaihtoehtoja suorastaan tulvi! E-puikot heiluu? Tarttis tehrä jotain? Päätettiin kuitenkin jättää asia hautumaan ja ottaa asia puheeksi sitten, kun seuraavan kerran nähdään. Seuraavalla kerralla sitten tehtiin yhteinen eka bloggauksemme.

Tässä kohtaa voin kertoa tarinan historian havinasta. Jo parisen vuotta sitten Peppiina pohti neuleblogia, enemmän tosin ajatuksen tasolla, kun oli netissä tutkiskellut ilmeisen aktiivisia neuleblogiharrastajia. Tästä kuultuani kerroin Peppiinalle, mitä ystävällisenä miehenä tunnettu Dissaaja oli sanonut neulebloggaamisesta tietämättään Peppiinan haaveista. ”Kuka hullu nyt käsityöblogia pitäis? Ja liittäis siihen vielä kissaharrastuksen?!?” Dissaaja oli kummastuksekseen löytänyt myös netin monenmonituiset neuleblogit. Näistä kommentista Dissaaja on siis saanut nimensä. Kerrottakoon vielä, että siihen aikaan Peppiinalla vielä oli kissakin ja tietenkin olisi ollut vähintäänkin luonnollista kertoa blogissa myös Kultsi-herran edesottamuksista.



Ylenkatsomista havaittiin vielä myöhemmin blogin lanseerausviikonloppuna. Mukaan tuli Epäilijäkin. Tosin, Epäilijä oli sanoissaan hieman varovaisempi ja ilmaisi vain epäilyksensä blogin perustamiselle. ”Oletteko nyt aivan varmoja?!” (Haluatko lukita vastauksen..)

Tässä hieman selityksiä blogissa vierailevien tähtien nimille :) Dissaaja nimityksen tarkempi määristys muuten löytyy Wikipediasta. Tätä nykyä Dissaajankin usko bloggaamiseen on kasvanut. Tosin hermoja taitaa kiristää vielä ne lukuisat lankakerät ja muut tarvikekasat ympäri kämppää..

3 kommenttia:

sparraaja kirjoitti...

Mielenkiintoista nähdä, mitä poikkileikatuista syntyy. Leikkaajan mielikuvituksen tuntien, voi syntyä mitä vaan. Ja tossukoista: väri ei voisi paremmin saajalleen sopia.

Terveisin Sparraaja

Anonyymi kirjoitti...

Teidän blogin antoi ensi maistelulla kovin iloisen ja eloisan ja niin mukavan kuvan, että linkitän tämän omaani jotta löydän tänne uudestaan :) (Tuli pitkä ja epäselvä lause :D)
Ja kyllä, nimenomaan niistä kissoista ainakin minä olisin mielellään neuletarinoiden seassa mielelläni lukenut ;)
SLY-sivulta siis visiitilleni eksyin ja heti ihastuin. Mukavia neulomuksia ja joulun odotteluja siskot kivat! :)

Ebbu kirjoitti...

Kiva, että muutkin tykkää. Me ollaan Peppiinan kanssa ihan intona tästä blogista :) heheh
Ehkä niistä kissoistakin tulee tulevaisuudessa enemmän juttua, sillä mulla on TODELLA kova kissakuume tällä hetkellä...